27. helmikuuta vietettiin Emma Gaalaa, jossa palkintoja kahmivat eniten Cheek, Haloo Helsinki ja Pepe Willberg. Heidät kaikki palkittiin kolmella Emmalla.
Kaija Koon musiikki on auttanut monia naisia elämän vaikeuksien keskellä. 
Emma-ehdokkuuden Kriitikoiden valinta –kategoriassa saanut suomalaisartisti Yona iloitsee monipuolisesta fanijoukostaan.
Viime vuoden Tangomarkkinoiltakin tuttu artisti Yona kertoo olevansa iloinen monipuolisesta fanilaumastaan.
 Tuure Kilpeläinen paljasti Emma Gaala 2015 –ehdokkaiden julkaisutilaisuudessa yhtyeensä tukalimman keikkamuiston.
Tuure Kilpeläinen on kiertänyt keikkalavoja ahkerasti jo vuosia. Erikoisin keikkatilanne sattui kuitenkin televisioesiintymisen aikana.
Ensimmäiset Emma-ehdokkuutensa napannut pitkän linjan artisti Pepe Willberg kertoo tavoitteiden olevan edelleen korkealla.
Pepe Willbergillä on takanaan jo pitkä ura. Tavoitteet ovat silti edelleen samat kuin uran alussa.
Jälleen uusia Emma-ehdokkuuksia kahminut Kaija Koo paljasti noloimman hetkensä lavalla, joka ei heti unohdu.