Tunneli tulee olemaan suunnattu vain kevyelle liikenteelle.
Poikkeusreitit jatkuvat aina syksyyn saakka.
Helsingin yliopistoon hakee vuosittain kymmeniätuhansia ihmisiä.
Äänestyksessä korostuivat viihtyisyys ja ulkoilma-aktiviteetit.
Kahvilan kohtalosta ei ole vielä päätetty.
Helsinki saa ihkauuden festivaalin keskelle kaupunkia.
Käytävä on poissa käytöstä parin päivän ajan.
Poliisi kehottaa helsinkiläisiä käymään läpi, löytyykö oma varastettu pyörä oheisesta listasta.
Haltia oli kuollessaan 43-vuotias.
Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL vastustaa hallituksen kaavailemia työelämän uudistuksia.
ON World Travel -Youtubekanavalla on yli 67 000 tilaajaa. Kanavaa ylläpitää pariskunta, jotka ovat matkanneet ympäri maailmaa jo vuodesta 2016.
Helsingin kaupunki vetoaa, että vanhemmat lukiolaisopiskelijat eivät järjestäisi nuorempiaan alistavia nasujaisia kouluajan ulkopuolella.
Kulkueeseen ei kohdistunut poliisin mukaan häirintäyrityksiä.
Erityisesti liikenne sakkaa keskustan alueella.
F muistuttaa, että Helsinki Pride on muutakin kuin iloinen juhla.
Haloselle ihmisoikeuksien puolustaminen on ollut tapa elää.