Tuloksissa korostetaan reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämistä sekä paikallaolon vähentämistä.
Sääksilive keräsi viime vuonna 3,8 miljoonaa katselukertaa.
Kelloja siirretään kaikissa EU:n jäsenmaissa samoina päivinä ja samalla kellonlyömällä.
Siipola on ponnistanut tähtiin pieneltä paikkakunnalta Laihialta.
Taajamassa koirat on pidettävä kiinni ympäri vuoden.
Samalla järjestetään maailman ensimmäinen käpylehmä huutokauppa, jossa myynnissä myös Robin Packalenin käpylehmä.
Monien kemikaalien vaikutusta sikiölle ei ole tutkittu riittävästi.
Jopa kahdeksas Liikenneturvan kyselyyn vastanneista lappilaisita ei tiennyt moottorikelkan rattijuopumuksen rajaa oikein.
Elokuvan pääosia näyttelevät Heikki Kinnunen ja Jaana Saarinen.
JHL ilmoitti jatkavansa poliittisia lakkoja ensi viikolla.
Vikman kertoo Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa myös miksi jätti alkoholinkäytön.
Herman vierailee Sunnuntaibrunssi-podcastissa.
Voittajatuotetta saa nyt S-ryhmän ruokakaupoista ympäri maan.
Muun muassa työtuntien venyminen on ravintolassa valitettavan yleistä.
Kappale kantaa nimeä Vox populi
Pinja Antikainen uskoo, että kestävien vaatteiden kalliimpi hinta voi yhä vaikuttaa negatiivisesti kuluttajien ostopäätöksiin.