Keikkoja nähdään muun muassa Mikkelissä, Turussa sekä Tampereella.
Alangon päivitys on kerännyt runsaasti onnitteluja.
Ismo Alanko on Satu Kotosen Sunnuntaivieraana.
Muusikko Ismo Alanko ja näyttelijä-terapeutti Kirsti Kuosmanen päätyivät eroon 27 vuoden jälkeen.
Ismo Alanko esiintyi tänään ensimmästä kertaa Iskelmä Festivaalilla.
Ismo Alanko suuntaa maaliskuun lopussa kiertueelle.
Ismo Kullervo Alanko -nimisen levyn sisältöä pääsee kuulemaan lokakuun lopussa alkavalla konserttisalikiertueella.
Veljekset vakuuttavat olevansa aivan erilaisia persoonia.
Alanko pitää ensi viikolla alkavaa kiertuetta eräänlaisena välitilinpäätöksenä uralleen.
Kiertueen nimi on "33 ⅓ - Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää".
Ismo Alangon uusin yhtye on ollut koossa vasta vuoden alusta, mutta mies sanoo silti luottavansa bändiinsä täysin.
33 ⅓ - Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää -niminen juhlakiertue käynnistyy marraskuussa.
Ismo Alanko kertoo, että kesä menee pitkästi keikkaillessa.
Onko 50-vuotias vanha vai nuori?
Ismo Alanko, 52, lupasi itselleen 50-vuotislahjaksi sapattivuoden. Kaikki ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti, kertoo Ilta-Sanomat. 
Pitkän levytystauon pitänyt Ismo Alanko julkaisee Maailmanlopun sushibaari -albumin 22. helmikuuta.