Itsevarmuudesta kertoo esimerkiksi se, että asiallisen kritiikin osaa ottaa vastaan loukkaantumatta.
Hyvä ryhti, hikitreeni tai kupillinen kahvia voivat toimia yllättävänä apuna lannistuneeseen oloon.
Kaikille itsensä rakastaminen ei tule luonnostaan, vaan se pitää opetella pitkän kaavan kautta.
Leijonat ovat horoskooppimerkeistä kaikkein itsevarmimpia.
Itsevarmuutta voi lisätä asettamalla itsensä epämukavuusalueelle ja havaitsemalla sekä omat vahvat puolet että negatiiviset ajatusmallit.
Tuija Moisala laihdutti parikymmentä kiloa ja sai itsevarmuutta pukeutua rakastamiinsa kynähameisiin ja korkokenkiin.
Lyhyt häädieetti innosti kouvolalaisen Jennan elämäntapamuutokseen.
Itsevarmat ihmiset harvoin välittävät siitä, mitä muut heistä ajattelevat.
Itsevarmat ihmiset poistuvat säännöllisesti omalta mukavuusalueeltaan.
Vastarakastuneena on tärkeää pitää kiinni myös omista suunnitelmistaan ja menoistaan.
Video on kerännyt hurjan määrän katselukertoja.
Itsevarma nainen arvostaa itseään.
Esimerkiksi ystävien kanssa puhuminen ja pornon katselu ovat hyviä keinoja löytää uusia ideoita petipuuhiin.
Menneisyyden virheiden ei tulisi antaa leimata nykyisyyttä. Huonojen valintojen antaminen anteeksi itselleen on tärkeä askel kohti parempaa itseluottamusta.
Ihminen ajattelee usein myönteisiä ajatuksia ystävistään, mutta saattaa itse elätellä erilaisia pelkoja ja epävarmuuksia mielessään katsoessaan peiliin.
Kaikilla ominaisuuksilla on omat arvostajansa. Oletko hiljainen? Monesti porukan äänekkäin ei ole aina suosituin henkilö, vaan hyviä kuuntelutaitoja arvostetaan.