Sitruunan ja inkiväärin yhdistelmä on vastustamaton kombo.
Euroopassa hanavesi on juotavaa suuressa osassa maita.
Tutkimuksessa oli mukana 10 taloyhtiötä eri puolilta maata.
Vedenjakelussa on häiriöitä rikkoutuneen putken vuoksi.
Poreileva juoma, kuten kivennäisvesi, on helppoa kaataa lasiin ilman ylikuohumista.
Suomalaiset suhtautuvat viineihin melko ennakkoluulottomasti.
Kesäiset juomat houkuttelevat usein ampiaisia.
Ihanan viileä ja raikas juoma syntyy pienellä vaivalla ja maistuu myös vieraille.
Myös ruostumattomasta teräksestä tehdyt juomapullot keräävät yllättävän paljon bakteereita.
Stroke-lehdessä julkaistuun tutkimukseen osallistui 82 000 henkeä.
Vihreä tee tehostaa aineenvaihduntaa ja tomaattimehusta löydät avun myös krapulan lievittämiseen.
Äiti jakoi varoittavan kuvan, jotta teini-ikäiset heräisivät energiajuomien vaarallisuuteen.
Kesään kuuluu kylmä juoma siinä missä aurinkoinen sääkin.
Moni suosii light-limsoja joko maun vuoksi tai välttääkseen turhia sokereita. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet jälleen yhden syyn luopua nopeasti dieettijuomista.
Netissä leviää tieto sitä, mitkä tarkalleen ovat kahden supersuositun virvoitusjuoman makuerot. Pepsi on esimerkiksi hieman kilpailijaansa makeampaa.
Juoma on helppo tehdä kotona heti treenin jälkeen.