Preussinpunaista -kappaleen säveltäjä Kai Jämsä teki Yölinnun biisistä oman versionsa.
Kai Jämsää ei haittaa lumeton joulu, jos lähellä on ystäviä ja perheenjäseniä.
Jämsä julkaisee 18. maaliskuuta Aika on -levyn, jonka kaikista sävellyksistä mies vastaa itse.
Kai Jämsä täyttää tänä vuonna 50 vuotta - ja sen kunniaksi julkaistaan single Aika on.
Yölinnun Preussinpunaisesta ja monista muista muille säveltämistään kappaleista tutuksi tullut Kai Jämsä julkaisee elämänsä ensimmäisen joulualbumin Joulutaivas.
Uusi albumi ilmestyy tämän vuoden aikana.
Vocals- ja Puolikuu-yhtyeistä tuttu muusikko on julkaissut uuden kappaleen.