Mikko Harjun Meidän puolella -kappale ja musiikkivideo kertovat kauniin tarinan. Laulaja kiittelee koko tiimiä Instagramissa.
Uuden kappaleen julkaissut Mikko Harju kehottaa käsittelemään tunteita puhumalla.
Kiertue starttaa Mikkelistä 7. joulukuuta.
Mikko Harju kertoo vuoden alusta alkaen viettäneensä vähemmän aikaa somessa.
Laulaja joutui viime vuonna identiteettivarkauden uhriksi.
Miehen mukaan kokemus muutti hänet.
Harju julkaisi esikoisalbuminsa viime viikolla.
Laulaja Mikko Harju viihtyi nuorempana irokeesikampauksessa.
Mikko Harjun kappaleet ovat liikuttaneet suomalaisia.
Moni kuuntelija on halunnut ikuistaa Mikko Harjun kappaleen sanat iholleen.
Mikko Harjun kappaleet ovat löytäneet tiensä suomalaisten sydämiin.
Leo, Nomi ja Mikko Harju ovat kaikkia lupaavia tuoreita artisteja.
Iskelmän synttäreitä juhlitaan lokakuussa.
Uuden Taivas ei oo rajana -kappaleen sanat löytyvät jo innokkaan fanin iholta.
Oman unelman toteutuminen antoi Harjun elämälle merkitystä.
Laulaja Mikko Harjun uusi kappale on nimeltään Taivas ei oo rajana.