Lyytinen kertoo tiedotteessa, että kappale on kirjoitettu yksinäisille, joille joulu voi olla hyvinkin vaikeaa aikaa.
Suosittu PMMP tekee paluun ensi vuoden elokuussa.
Supersuosittu PMMP esiintyy ensi kesänä.
Suomi soi -ohjelma on osittain Heikki Paasosen kehittelemä.
Mira Luodin mielestä ex-kumppanit voivat hyvin jäädä ystäviksi keskenään.
Laulajan räväkkä lavapersoona on tuttu jo PMMP-yhtyeestä, joka hajosi vuonna 2013.
Mira Luoti poseeraa harvinaislaatuisessa yhteiskuvassa
Luoti oli murtanut kolarissa niskanikamansa.
Mira Luoti on kiinnitetty Arttu Wiskarin levy-yhtiö Mökkitie Recordsille.
Luodin vanhemat lapset ovat tottuneet keikkailuun.
Ukonilma ja rankkasade loivat Mira Luodin mukaan tiettyjä haasteita kesäteatteriesitykseen Sappeella.
Mira Luoti ja Danny olivat molemmat Vain elämää -sarjan kahdeksannella kaudella.
Uuden singlen julkaissut Mira Luoti taipuu notkeutta vaativaan asentoon.
Nainen julkaisi tuoreen kappaleen muutama viikko sitten.
Nainen saa paljon yllätyskeikkapyyntöjä.
Artisti Mira Luoti pohtii Voice.fi:n haastattelussa uran ja vanhemmuuden yhdistämistä.