Suomen olympiajoukkue pukeutuu asuihin matkalla, avajaisissa, palkintojenjaossa, edustustilaisuuksissa ja vapaa-ajalla.
Jo päättyneet Pariisin muotiviikot esittelivät tulevan kevään muotia.
Australialainen pariskunta sai otettua kuvia täysin autiossa Pariisin keskustassa.
Esimerkiksi Pariisi sijoittui korkealle listauksessa.
Pariisilaiset luottavat laadukkaisiin ja istuviin vaatteisiin eivätkä käytä enempää kuin kahta asustetta kerrallaan.
Hei mä soitan sulle ihan kohta -kappale julkaistiin perjantaina.
Pariisin Seine-joen tulvat pahenevat niin, että nyt vaarassa on jo Louvren taidemuseo.
Pariisissa tehtiin perjantai-iltana ainakin kahdeksan iskua, joissa kuoli 150 ihmistä ja haavoittui 200 henkilöä. Yön ex-rumpali Antti Mäkinen oli lähellä keskeisintä ampumispaikkaa.
Pariisissa asuva Yön ex-rumpali Antti Mäkinen on asunut Pariisissa vuosia. Hän koki perjantai-iltaiset iskut läheltä ja varoittaa maahan matkustavia suomalaisia.
Muusikko Antti Mäkinen uskoo, että vallitsevasta hätätilasta huolimatta Pariisissa täytyy yrittää elää normaalielämää.
Pariisin Kevät julkaisi coverversion suomilegenda Eppu Normaalin Pimeyden tango -kappaleesta. Musiikkivideossa on paikoin voimakaskin kauhutunnelma.
Jossain on tie ulos 2014 -niminen kiertue starttaa Helsingin Nosturista 8. helmikuuta.
Videolla on aavikkomainen tunnelma.
Jossain on tie ulos -albumi ilmestyy perjantaina 13. syyskuuta.
Yhtyeen aiempia hittejä ovat olleet Tämän kylän poikii ja Kesäyö.
Uusi albumi julkaistaan syyskuun puolessavälissä.