Tarjolla on Hollywood-juoruja, true-crimeä, paljastuksia sekä lämminhenkisiä satuja.
Monet viettävät loppuvuoden rauhallisissa merkeissä ja podcastien kuuntelulle on hyvin aikaa.
Stig tunnetaan humoristisista kappaleistaan, mutta Vain elämää -ohjelmassa muusikko onnistui näyttämään suurelle yleisölle myös toisen puolen itsestään.
Suosikkiräppäri Mikael Gabriel elää tähänastisen elämänsä parasta aikaa ja arvostaa yhä enemmän yksityisyyttään.
Suosikkilaulaja Anssi Kela kertoo, että saa usein tuntemattomilta palautetta "epäsiisteistä" hiuksistaan, mutta se ei häntä hetkauta.
Vapaapäivinä kannattaa sukeltaa peiton alle, heittää kuulokkeet korviin ja tutustua podcastien maailmaan.
Näyttelijä kertoo, että parin kohdalla voi puhua rakkaudesta ensisilmäyksellä.
Näyttelijä tunnetaan monissa ympyröissä lempinimellään, jonka juuret vievät lapsuuteen.
Laitelan laiva -nimisessä podcastissa palataan ajassa taaksepäin yli 20 vuotta Salkkareiden alkuun.
Anu Sinisalon uravalinta ei ollut ilmeinen. Myös kohtaaminen vanhan opettajan kanssa muistutti siitä.
Podplay kerää niin kotimaiset kuin ulkomaiset podcastit saman katon alle.