Riiteleminenkin on taitolaji.
Lause katkaisee riidan pahimman kärjen heti alkuunsa ja auttaa myös ymmärtämään kumppanin näkemystä asiaan.
Esimerkiksi jääräpäinen oinas ajautuu aina silloin tällöin sanaharkkaan ihmissuhteissaan.
Muutamalla sanalla saattaa olla yllättävän suuria vaikutuksia.
Riidan sopiminen ei vaadi aina yksimielisyyteen päätymistä, vaan myös kompromissi riittää.
Erimielisyydet raha-asioiden hoitamisesta synnyttävät herkästi myös isompia riitoja.
Jatkuva samoista asioista riitely on yksi suurimmista hälytysmerkeistä.
Unessa riita ystävän kanssa voi merkitä sitä, että olet tosiasiassa pettynyt omaan toimintaasi.
Esimerkiksi vanhojen, jo kertaalleen käsiteltyjen asioiden esiin nostamista uudelleen tulisi välttää parhaansa mukaan.
Märkä suihkun lattia tai vaatteiden viikkaaminen voi joskus olla syy riitaan.
Oikeilla keinoilla riitelykin voi parantaa parisuhdetta.
Esimerkiksi jääräpäinen oinas ajautuu aina silloin tällöin sanaharkkaan ihmissuhteissaan.
Erimielisyydet kuuluvat onnelliseenkin parisuhteeseen, mutta missä menee raja?
Hyvää kommunikaatiota on myös se, että osaa kuunnella, mitä toisella on sanottavanaan.
Riidan aikana on hyvä viestiä myös kehonkielellä, että olet halukas ratkaisemaan erimielisyydet.
Tunteiden ottaessa vallan riitatilanteissa voi käydä köpelösti.