Sähkökiuas voi hajota siinä missä muukin elektroniikka.
Jukka Hilvonen kohtasi mielenkiintoisen naisen yleisessä saunassa ja aloitti myöhemmin etsinnät Facebookin puskaradioryhmässä.
Kolmesta merkistä voi päätellä sen, onko sauna huollon tarpeessa.
Saunan terveysvaikutukset eivät pure kaikista kiireisimpiin saunojiin.
Sauna tulisi pestä vähintään kaksi kertaa vuodessa.
MTV uutisoi saunojia kiinnostavasta aiheesta, nimittäin vastan ja vihdan eroista.
Millainen saunamittarin asteikko on suomalaisten mieleen?
Suomalaiset ja sauna ovat erottamaton pari. Nyt myös muualla maailmalla aletaan herätä siihen, kuinka huikea keksintö sauna onkaan.
Monen suomalaisen kodista löytyy sauna ja siinä missä osa nautiskelee löylyistä harvemmin, on osalla sauna lähes päivittäisessä käytössä. Saunotpa viikoittain tai kuukausittain, on saunan käyttöikää mahdollista pidentää muutamalla perustoimenpiteellä.
Uusi tapa puhdistaa kehoa hämmentää maailmalla.
Saunoessa pitää muistaa kontrolloida katsettaan, ettei käyttäydy liian tungettelevasti.
EU on määräämässä saunojen maksimilämpötilaksi 60 astetta. Uusi direktiivi tekee perinteisistä puulämmitteisistä kiukaista laittomia.
Ilta-Sanomat kertoi vastikään, että Eduskunnan saunatiloihin on hankittu mittavan hintaiset kiukaat. Hallintojohtaja Pertti Rauhio ei ole vielä itse päässyt testaamaan 8000 euron laatukiukaiden mahtia.
Olutpanimo Sinebrychoffin teetti laajan Sauna ja olut -tutkimuksen, jossa selvitettiin suomalaisten saunomistottumuksia.
Kysyimme lukijoiltamme, mistä koostuu täydellinen joulusauna. Näin he vastasivat.
Suomalaiseen saunakulttuuriin kuuluu se, että talvisin saunasta voidaan syöksyä lumihankeen virkistäytymään. Amerikkalaistoimittajia tuon perinteen näkeminen järkytti.