Huolta on eniten rakennusalalla ja vähiten sosiaali- ja terveysalalla.
Tuloksissa korostetaan reippaan ja rasittavan liikunnan lisäämistä sekä paikallaolon vähentämistä.
Tapaukset ovat jopa kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa.
Ihotautilääkärit eivät myöskään suosittele meikin kanssa nukkumista.
Yhdessä diagnoosiryhmässä on tullut kasvua 7 prosenttia.
Liukkonen menehtyi kesällä.
Liikunta vaikuttaa myös ennaltaehkäisevästi.
Diabeteksen tavallisimpia oireita ovat esimerkiksi jatkuva janon tunne ja isot virtsamäärät.
Piritta Hagman ja Rosanna Kulju kertovat Pimppiheimo-podcastin uudessa jaksossa omista haasteistaan mielenterveyden kanssa.
Aikuisen tulisi saada 2-3 litraa nestettä päivässä.
Veitola kertoo päivityksessään, että vinkin hänelle on alunperin jakanut hänen äitinsä.
Avantouinti virkistää, mutta saa myös arjen huolet kaikkoamaan.
Testi on helppo tehdä itse.
Aikuisen tulisi saada 2-3 litraa nestettä päivässä.
Diabeteksen tavallisimpia oireita ovat esimerkiksi jatkuva janon tunne ja isot virtsamäärät.
Tutkimuksen mukaan yli miljardin nuoren kuulo on vaarassa heikentyä.