Euroopassa hanavesi on juotavaa suuressa osassa maita.
Norovirus ei ainakaan toistaiseksi ole kuormittanut sairaanhoitoa.
Suurin osa maapallon väestöstä on laktoosi-intolerantikkoja, mutta miksi Suomi on harvoja maita, joissa myydään laktoosittomia tuotteita?
Liikkeeseen on helppo lisätä myös lisävastusta.
Liikkeeseen on helppo lisätä myös lisävastusta.
Lankusta on olemassa variaatioita aloittelijalle sekä konkarille.
Erityisesti kokeneempi treenaaja voi saada liikkeellä lisähaastetta.
Lyhyt treeni on jaettu kolmeen osioon, joiden välillä pidetään minuutin lepotauot.
Lyhyt treeni ei sisällä ollenkaan perinteisiä vatsalihasliikkeitä, kuten esimerkiksi rutistuksia.
Valmentajan laatima jumppa toteutetaan kokonaan kehonpainotreeninä, eikä erillisiä apuvälineitä tarvita.
Nopeatempoinen kotitreeni ei vaadi lainkaan apuvälineitä.
Lempeät venytykset lievittävät turvotusta ja hellivät ruuansulatuselimistön toimintaa.
Ummetus ja kova vatsa ovat harmillisia, mutta yleisiä vaivoja.
Tapaus on äärimmäisen harvinainen.
Lankutus vahvistaa tehokkaasti keskivartalon lihaksia.
Esimerkiksi stressi ja ahdistus voivat oireilla myös vatsavaivoina.