Ajattele itsesi onnellisemmaksi kuin huomaamatta - helppo kikka todella toimii

07.07.2014 12:35 - Rea Tallgren

Jo aiemmin on tiedetty, että esimerkiksi naaman vetäminen hymyyn lähettää aivoille signaalin onnellisuudesta. On kuitenkin olemassa toinenkin konsti, jolla itseään saa alitajuisesti piristettyä ja tehtyään onnellisemmaksi.

Tuoreiden tietojen valossa ihmiset, jotka työskentelevät tietokoneella päivittäin voivat muokata ajattelumaailmaansa pelkästään salasanansa vaihtamalla. Yleensä salasana on joku sellainen, jonka ihminen muistaa jostain syystä, mutta sen kannattaisi myös olla sellainen, joka pikkuhiljaa vaikuttaa mielentilaan.

- Ihmiset ovat sitä, mitä sanoja käyttävät. Eli koska käytät salasanaasi paljon, kannattaa siihen sisällyttää nostattavia ja positiivisia asioita, aihetta tutkinut psykologi Michael Mercer selittää.

Salasanoihin kannattaa siis sisällyttää asioita, joista itselle olisi hyötyä. Ne voivat vaikka kehoittaa hymyilemään, tai muistuttaa, että olet kaunis.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat