Cheekin stadionkeikalla Suomen kovimmat bileet? Lämmittelijä julkistettiin

18.08.2014 10:42 - Anna Hopi

Cheekin fanit ovat odottaneet tätä viikkoa kuin kuuta nousevaa. 22. ja 23. elokuuta järjestettävät stadionkeikat ovat nyt saaneet arvoisensa lämmittelijän.

Urbaanin musiikin hengessä Cheek on valinnut lämmittelijäkseen hittinikkarikaksikon, Jaren ja VilleGallen eli JVG-yhtyeen. Kokoonpanon Voitolla yöhön -albumi on ollut eräs tämän vuoden menestyneimmistä.

 

- Kun Cheek pyysi meitä lämppäriksi Stadionkonsertteihin oli se suuri kunnia. Cheek on tehnyt järjettömän duunin suomalaisen hiphop-musan eteen ja se on ollut tärkeää myös meidän uran kannalta. On hienoo päästä kokemaan tällainen historiallien hetki, kertoi Ville Galle.

Konsertin yhteydessä järjestetään tapahtumatori Paavo Nurmen kentällä. YleX kirjoitti aiemmin Cheekin historiallisten keikkojen vaativan runsaasti järjestelyjä ja tavaraa.

- Cheekin keikka vaatii 30 rekallista tavaraa, 3000 kahdeksan tunnin työpäivää, 300 järjestysmiestä per keikka, seitsemän generaattoria tuottamaan sähköt, yli 100 kilometriä kaapelia, 600 neliömetriä led-seinää, 800 valaisinta, noin 1,5 kilometriä turva-aitaa ja 150 bajamajaa, kertoi konsertin promoottori Jake Hannula Warner Music Liveltä YleX:lle.

Kilpailut

Uusimmat