Diandra yllätti isoäitinsä joululevyn kappaleella - kuuntele täältä

27.11.2015 13:14 - Anna Hopi

Diandran albumi Kerran joulukuun aikaan sisältää toinen toistaan kauniimpia kappaleita tunnelmalliseen talviaikaan.

- Äänitimme biisit kesällä ja teimme erikseen äänitysviikot, jolloin nauhotettiin minun stemmat ja lauluosuudet. Meidän studiossa on iso maisemaikkuna, josta näkyy merenranta. Ihmiset kävelivät siellä kesäfiiliksillä jäätelö kädessä, eikä heillä ollut paljon vaatettakaan päällä. Tuottajani kehitti minulle studioon majan, joka oli tehty verhotangoista, kertoi Diandra.

- Kun menin sinne sisään, siellä oli nuottiteline, äänitysvehkeet ja jouluvaloja. Minulla ei ollut mitään jouluisia vaatteita päällä, mutta koska ei ollut kovin lämmin kesä, en kuitenkaan tullut paikalle shortseissa.

"Yllätin mummini kappaleella"

Joululevyllä eräs koskettavimmista kappaleista on Lintu, joka ei ole perinteinen joulubiisi.

- Ajattelin, että joululevylle voisi tulla joku kappale, joka olisi vähän yllättävämpi. Ettei pelkästään joululauluja. Kerran joulukuun aikaan -kappale on piirretystä elokuvasta Anastasia.

Diandra mainitsee lempikappaleekseen albumilla kauniin ja kohtalokkaan Ave Maria - klassikon.

- Ave Maria on mummini lempikappale. Kun kerroin hänelle, että aion tehdä joululevyn, niin hän toivoi kappaletta albumille. Yllätin hänet sillä! Levy on soinut mummin ja ukin kodissa paljon kun olin pieni. Toivottavasti nyt myös minun versionani.

Kilpailut

Uusimmat