Elastinen kiteytti elämänkatsomuksensa uuteen levyyn: Iso kuva kertoo suunnitelmasta

21.03.2015 14:11 - Anna Hopi

Elastinen julkaisee Iso kuva -albuminsa 10. huhtikuuta.

Mistä tähti on saanut idean levynsä nimen suhteen?

- Se on yksi biisi, jonka kirjoitin levylle. Se lähti erään ystävän kirjoittamasta tekstistä, jossa hän pohti menneisyytensä haamuja. Hän on nyt havahtunut siihen, miten ne pahat asiat, joita hän on joskus tehnyt, poikivat edelleen asioita, eikä niitä saa koskaan tehtyä pois, kertoi Elastinen.

- Inspiroiduin ajattelemaan sitä tilannetta, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sillä on väliä, että mitä annat itsestäsi ulospäin. Monet kysyvät, että miten pysyt niin positiivisena. Uskon siihen, että kun kohtaan ihmisiä, saan heille antamani energian heiltä takaisin. Iso kuva tarkoittaa sitä, että kaikki asiat, joita päivittäin teen, tähtää johonkin suuntaan.

Taustalla liittyy kokonainen elämänkatsomus.

- Mulla on suunnitelma, jota toteutan. Mun pitää tarkkaan harkita, etten tee yhtään siveltimen vetoa isossa kuvassa tee herkitsematta. Pitää tiedostaa, että jos vetää paksulla mustalla tussilla, niin sitä ei välttämättä saa korjattua. Tää on tällainen hieno vertauskuva, nauroi tähti.

- Biisi avaa sitä lisää. Se lähtee siitä, että kun tavataan toisia ihmisiä, niin katsotaan silmiin, kun kätellään. Se muistetaan ikuisesti. Se henkilö johtaa tilannetta, joka hymyilee. Tämä on mun elämänasenne. Sillä lailla elämä kokonaisuutena muodostaa sen ison kokonaisuuden, joka jää seinälle roikkumaan, kun täältä lähtee.

Musiikki on Elastisen mukaan hänen elämäntyönsä.

- Kyllä mä luulen, että tässä ollaan sellainen polku valittu, että mulla on sellainen kuva päässä, että tässä ollaan lopun ikää. Näitä asioita, joiden ympärillä teen töitä, haluan sitouttaa siihen itseni vuosikymmenten päähän.

 

Katso täältä Elastisen uusin Super-musiikkivideo.

Kilpailut

Uusimmat