Hanna Pakarinen rauhoittelee Carola-faneja: "Toimin vain kertojana"

27.04.2016 08:00 -

Laulaja Hanna Pakarinen esittää tulevalla levyllään Carolan kappaleita, joissa näkyy vahvasti Pakarisen oma tulkinta.

Hanna Pakarinen julkaisee uutuusalbuminsa ensi syksynä. Mistään perinteisestä  Pakarisesta ei ole kuitenkaan kyse, sillä levy perustuu kokonaisuudessaan Carolan tunnettuihin kappaleisiin.

Laulaja kertoo, että suhtautuu Carolan laulujen tulkintaan intohimolla.

– Minusta on ihanaa ottaa kappaleet ronskilla otteella. Niin kuin Topi Sorsakoskikin sanoi: "Miksi tehdä uusia kappaleita kun kaikki hyvät on jo tehty", hän sanoo.

Vaikka kappaleiden tulkintatapa onkin muuttunut, ei teksteihin tai melodioihin ole kuitenkaan puututtu.

– Olen tehnyt kappaleista tämän päivän lauluja. En ole mitenkään ominut niitä vaan tehnyt omat versioni, Pakarinen selittää.

Mystinen hahmo

Toisille Carola on kuitenkin niin niin tärkeä hahmo, että Pakarisen keikkoihin on suhtauduttu jopa kielteisesti.

– Yksi tuttu mies sanoi, ettei voi tulla keikalle, koska Carola on hänellä niin pyhä. Sanoin, etten yritä olla Carola vaan toimin ikään kuin kertojana hänen tarinoilleen, laulaja huomauttaa.

Pakarista itseään kiehtoo Carolassa tämän mystisyys. Laulaja on päässyt tutustumaan Carolaan syvemmin tämän vanhojen soittajien välityksellä sekä kuulemiensa tarinoiden kautta.

– Olen törmännyt koiranulkoilutusreissuilla vanhempiin ihmisiin, jotka ovat kertoneet tavanneensa Carolan. Ne ovat olleen hienoimpia hetkiä, Pakarinen summaa.

Kilpailut

Uusimmat