IS: The Voice of Finland -kilpailija kritisoi Olli Lindholmilta saamaansa tukea

28.04.2016 09:50 - Anna Hopi

Kilpailusta pudonnut Jessica Uussaari pettyi tähtivalmentajaansa.  

Suosittu The Voice of Finland -ohjelma huipentui viime viikolla turkulaisen Suvi Åkermanin voittoon. Kilpailuissa oli mukana myös raumalainen Jessica Uussaari, joka tippui kisasta jo ennen semifinaaleja. Uussaaren kohtalon heti oli, kun tähtivalmentaja valitsi jatkoon hänen sijastaan Ilona Gillin.

Uussaari on nyt avautunut Ilta-Sanomille kokemastaan kohtalosta. Naista korpeaa eniten se, ettei hän saanut valita viimeistä biisiään itse. Kilpailija olisi halunnut esittää Juha Tapiota tai Hectoria, mutta joutuikin laulamaan Yön kappaleen Hän tanssii kanssa enkeleiden.

Uussaaren mukaan valmentaja Olli Lindholm ei halunnut tarpeeksi tutustua häneen ihmisenä. Yö-yhtyeen solisti muun muassa kuvasi Jessicaa ohjelmassa itsevarmaksi ja määrätietoiseksi, vaikka hän on oikeasti herkkä ja epävarma. Uussaari olisi kaivannut enemmän tsemppausta Lindholmilta.

– Olli pyysi vain olla stressaamatta ja miettimättä liikaa. Oli kamalaa mennä lavalle, kun tiesi, ettei pysty esittämään parastaan tärkeässä vaiheessa. En päässyt näyttämään kaikkea osaamistani. Monille jäi sellainen olo, että menin sieltä mistä aita on matalin, kertoi nainen Ilta-Sanomille.

Lähde: Ilta-Sanomat.

Kilpailut

Uusimmat