Kuningasidea on Suomen radioiden soitetuin: "Rohkeita ja erilaisia biisejä!"

18.08.2014 08:29 - Anna Hopi

Kuningasidea-yhtye on ollut Suomen radioiden soitetuin kokoonpano Pohjolan tuulet -kappaleellaan jo neljä perättäistä viikkoa. Hittikappale löytyy 5. syyskuuta julkaistavalta Nimi on enne -levyltä.

Kuningasidea kertoo yllättyneensä Pohjolan tuulet -kappaleen menestyksestä. Sen siivittämänä on ollut helppo tehdä kymmenen muuta kappaletta. Valmista on saatu aikaan, sillä Nimi on enne -albumi julkaistaan 5. syyskuuta.

- Levyn teko oli iso ja kasvattava  prosessi. Halusimme tehdä rohkeita ja erilaisia biisejä omista ajatuksista tästä ajasta. Äänitykset aloitettiin viime syksynä Hollolassa Petrax-studioiden maalaismaisemissa. Kuin neljä päivää leirikoulussa. Loput äänitykset tehtiin Kunkkujen omalla Redfive-studiolla. Levyllä on lauluja kaipuusta ja hyvästeistä, mutta myös uusia kohtaamisia, yhtyeen keulakuvat VäinöVäinö ja Pole kertovat.

Energisenä esiintyjänä tunnettu Kuningasidea juhlii uutta albumia levynjulkaisukeikalla Tavastialla 27. syyskuuta. Katso alta Pohjolan tuulet -kappaleen video.

Kilpailut

Uusimmat