KRP ottaa tutkintavastuun Toppilan pahoinpitelyistä

20.01.2016 09:11 - Henri Laukka

Keskusrikospoliisi jatkaa maanantaina Oulun Toppilassa tapahtuneen useiden henkilöiden välisten pahoinpitelyrikosten tutkintaa. Pahoinpitelyjä on tapahtunut sekä paikallisessa pizzeriassa että kadulla.

Tekoon on tämän hetken selvitysten perusteella ollut osallisena kuusi henkilöä. Osan epäillään syyllistyneen tapon yritykseen, törkeään pahoinpitelyyn ja niiden yrityksiin. Tutkinnan edetessä myös rikosnimikkeet tulevat täsmentymään. Teoissa käytettiin teräasetta ja autoa. Tapahtumankulkua ja teon motiiveja selvitetään tutkinnassa.

Tapahtuman johdosta kolme osallisista jouduttiin viemään sairaalaan. Kaksi heistä pääsi tarkastuksen ja ensiavun jälkeen pois. Yksi miehistä on yhä sairaalassa hoidettavana, mutta hänellä ei ole hengenvaaraa.

Keskusrikospoliisilla on ollut aikaisemmin tutkinnassa laajempi rikosvyyhti, jossa epäillään useita pizzerioita pyörittävää ulkomaalaistaustaista sukua uhkailusta ja kiristämisestä. Edellä mainittu rikoskokonaisuus on siirtynyt syyteharkintaa elokuussa 2015. Oulun Toppilassa maanantaina iltapäivällä tapahtuneiden pahoinpitelyrikosten tukinnassa selvitetään myös sitä, liittyvätkö tapahtuneet pahoinpitelyrikokset tähän edellä mainittuun rikoskokonaisuuteen.

Kilpailut

Uusimmat