Maailman noloin isä löytyi? Poika häpesi isäänsä vuoden ajan

05.12.2014 13:23 - Elina Jokela

Amerikkalaisen teinipojan isä Dale pukeutui vuoden ajan eri hahmoiksi ja vilkutteli kotipihasta bussipysäkille.

Dalella oli pinttynyt tapa - hän saattoi 16-vuotiaan Rain-poikansa aamuisin koulubussille. Poika pyysi kuitenkin erään kerran isäänsä lopettamaan tavan. Isä päätti näyttää jälkikasvulleen pitkää nenää pukeutumalla vuoden ajan eri hahmoiksi ja heiluttelemalla kotipihasta bussipysäkille.

Isä otti tehtäväkseen vuoden ajan pukeutua eri asuihin. Hän sonnustautui muun muassa Batmaniksi, morsiameksi, merenneidoksi sekä ninjaksi. Viikko tälläistä pukeutumista olisi ehkä riittänyt, mutta ideoita riitti koko vuodeksi. Kuvasarjan ehdottomin repäisy oli vessanpöntöllä istuminen!

Ei ihme, että Rain-poika nolostui isän kikkailuista perin juurin. Katso hauskat kuvat täältä!

Lähde: Daily Mail

 

Iso mies tanssii sulavammin kuin moni muu, katso hauska video täältä!

Kilpailut

Uusimmat