Mikä on tärkein lause, jonka voimme sanoa kumppanillemme?

09.07.2015 11:03 - Emma Ylistalo

Vahvan suhteen ylläpitämisessä yksi lause on ylitse muiden.

Anteeksianto kuvastaa sitä, että jokin asia on loppuunkäsitelty. Anteeksiannon merkitys on suuri, sillä ilman sitä loukkaantuminen jää helposti kalvamaan välejä.

Anteeksiannon sanat ovat viesti sydämestämme. Se on paikka jossa teemme päätöksen, joko antaa anteeksi ja siirtyä eteempäin, tai jäädä roikkumaan katkeruuteen.

Uskomme ettemme voi sanoa ”annan sinulle anteeksi”, jollemme todella anna anteeksi. Oletko koskaan yrittänyt sanoa jotain, jonka et uskonut tulevan suoraan sydämestäsi? Se on luonnollisesti vaikeaa tehdä niin ja se tuntuu usein valheelta vastaanottavalle osapuolelle.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos päästämme sammakoita suustamme, emme saa sovittua, ennen kuin kuulemme sanat ”annan anteeksi” kumppanimme suusta.

Noissa sanoissa on uskomaton voima. Se vapauttaa kummatkin osapuolet riidalta, johon olemme sotkeutumassa. Joskus vastaamme hetkessä, joskus kestää pidemmän aikaa ennen kuin saamme sanat suustamme. Joskus meistä tuntuu, ettei meidän kuuluisi sanoa niitä ollenkaan.

Mutta lauseen ”annan sinulle anteeksi” sanominen kumppanilleen tekee enemmän hyvää avioliitolle, kuin mikään muu lause.

Jos haluat kumppanisi kanssa harjoitella todellista sovintoa, harjoittele tämän lauseen sanomista. Hylkää kaikki mahdolliset tyhjät täytesanat, joille vältellään todellista anteeksiantoa, kuten ”okei”. Ottaa aikansa opetella ja tarkoituksenmukaisesti käyttää näitä kolmea sanaa, mutta ne ovat voimakkaita sanoja. Saatat yllättyä lauseen sisältämästä voimasta ja siitä vaikutuksesta, mikä sillä on avioliittoosi.

 

Lähde: Family Share

 

Riitojen ratkaisuun on anteeksipyynnön lisäksi toinen hyvä keino. Lue uutinen täältä.

Kilpailut

Uusimmat