Olli Lindholm kehui risteilyn jälkeen teräs-Suvia: "En tiedä mistä se on tehty"

09.12.2014 10:13 - Anna Hopi

SuviYö-risteilyt ovat takana päin ja Olli Lindholm hehkui hyvää mieltä keikkojen jälkeen. Miehen mukaan kaikki meni kuten pitikin - eniten lämmitti yleisön myötäeläminen.

SuviYö-risteilyn jälkimainingeissa Yön solisti äityy kehumaan laulukumppaniaan Suvi Teräsniskaa tämän rautaisesta jaksamisesta. Hän kertoi myös itse toipuneensa erinomaisesti keikkarupeamasta.

- Nukuin tosi hyvin ja laivalla lauantain ja sunnuntain välisen yönkin. Jännitti eniten se Maailman kaunein ystävyys -kappale, siinä paketoitiin nopeasti yksitoista laulua. Viisi Yön laulu ja viisi Suvin laulua. Soittajat tunsivat toisensa, mutta Suvin bändistä oli kitaristi Jouko ja basisti Vesa. Meidän bändistä Mikko, Ari ja Jaska. Yhtäkkiä kymmenen erilaista biisiä tehdään ihan luomuna, kuvaili Olli Lindholm tilannetta.

- Se oli kyllä todella hieno, erityisesti viimeinen konsertti. Homma soi. Siitä olisi voinut tehdä vaikka livelevyn. Kun bändi jäi soittamaan Maailman kaunein ystävyys -kappaleen soinnutusta ja Suvin kanssa seisottiin lavan edessä ja ihmiset otti meistä kuvia. Mun mielestä ihmiset myötäeli sitä tilannetta tosi hyvin.

Liikutus valtasi myös konkarin itsensä.

- Aina silloin tällöin yllättyy näkemästään. Kun katsot yleisöä, niin siellä ei tullut ylilyöntiä missään vaiheessa. Paperia meni ihmisillä tosi paljon. Se ei ollut surua vaan iloa ja yleisön joukossa näki, kun he olivat iloisia tästä kaikesta. Onnistuimme välittämään heille hyvää.

Suvi Teräsniskaa ei siunatussa tilassa oleminen ilmeisesti hidastanut keikalla tai sen jälkeen?

- En tiedä, mistä se on tehty. Olen ollut Suvin 77-vuotiaan mummun kanssa hiihtolenkillä ja se huutaa, että ettekö te nyt perkele tuu lujempaa. Toinen mummu on 80-vuotias ja kävelee joka päivä lumikengillä kymmenen kilometrin lenkkejä. Ei tuollaiset jutut ole 25-vuotiaalle likalle kuin pikkujuttuja. Pistin tänään hänelle viestiä, että tsemppiä Pohjantuuli. 8:20 hän oli aamuTV:ssä ja 6:30 oli meikki. Siellä hän vaan heitti tarinaa, mietin että kyllä...

 

Lue Suvin ja Ollin tunnelmat ennen risteilyä täältä.

Kilpailut

Uusimmat