Onko vappuna simaa liittimessä? Kuuntele vapputarina!

30.04.2014 16:13 - Sanna Wänskä

Kuuntele kertomus eräästä kahvihuoneesta ja sen salaisuuksista, jotka terästetty sima paljasti. Tunnistatko äänet hahmoja takaa?

Kuuntele Iskelmän vappukuunnelma TÄSTÄ

Joulunaikaan Iskelmän juontajakaarti tervehti kuuntelijoitaan perinteisellä radiokuunnelmalla ja aikoo tehdä sen uudestaan nyt vappuna. Jos jouluna kuultu tarina oli sadunomainen ja herkkäkin kuvaus suomalaisesta työyhteisöstä, on vappukuunnelma kaikkea muuta kuin hempeä.

Joulukuunnelmassa maalattiin ihmisten mieliin lapsuuden saduista tuttu hyvän ja pahan taistelu, jossa hyvä voittaa - niin kuin saduissa aina. Todellisuus ei usein ole yhtä ruusuinen kuin tarinoissa, vappukertomuksessa kuljetaankin suomalaisen työelämän toista laitaa. Soppaan on otettu mukaan kaikki tulenarat ja vaietut salaisuudet työpaikkojen takahuoneista, ja jälki on kaikkea muuta kuin kaunista. Yhdistävänä tekijänä näillä kahdella tarinalla on hahmot ja tapahtumien näyttämönä toimiva työyhteisö, mutta mitään muuta yhteistä niillä ei sitten olekaan.

Työväenjuhlan makaaberissa hengessä erään työpaikan kahvihuoneen salaisuudet paljastuvat, kun vappukepposeksi tarkoitettu siman terästys saa työkaverit unohtamaan estonsa ja tanssimaan pöydillä muuten niin kurinalaisessa ja tiukasti johdetussa yrityksessä. Ketään ei kuitenkaan vedetä turpaan vaan kuunnelman tunnelma on keväisen hilpeä perinteisen liikaa juomisen ja itsensä nolaamisen merkeissä yritysjuhlille sopivaan tyyliin.

- ”Huumori kantaa haavoittuneenkin linnun, on joku viisas minulle joskus sanonut. Työelämässä tuo opetus on ollut arvokkaampi kuin mikään muu”, kuunnelman käsikirjoittanut Eeva-Maria Lisko virnistää: - ”Oli tilanne kuinka absurdi tai kaoottinen tahansa, siitä selviää, jos pystyy Ujon tapaan työntämään kädet taskuunsa, puistelemaan päätään ja kävelemään auringonlaskuun kadottamatta itseään. Työ on kuitenkin vain työtä”.

Työpaikalla tapahtuvat kyseenalaiset asiat ja niiden salailu koskettaa tavalla tai toisella koko yhteisöä, sitä kautta monia meistä. Vappukuunnelman kuvitteellisen työyhteisön salaisuudet repäistään äkkiarvaamatta päivänvaloon, mutta tarinan loppu antaa ymmärtää, että ne haudataan takaisin yön pimentoihin ennen seuraavan arkipäivän sarastusta. Sama toimintamalli on tuttu oikeastakin yritysmaailmasta.

- ”Elämässä on ollut tilanteita, joissa ei itsekään ole aina tiennyt mikä olisi oikea tapa toimia, pitäisikö itkeä vai nauraa. Jokainen valitsee itselleen parhaiten sopivan tavan, minulle se on toistaiseksi ollut nauraminen”, Eeva-Maria kuittaa.

Vanhoja kokemuksia ja muilta kuultuja sattumuksia on turvallista sekoittaa mielikuvituksen kanssa uusiksi tarinoiksi, kun ympärillä on työyhteisö, jossa toimintatavat ovat täysin toisenlaiset, Eeva-Maria kertoo:

- ”Siksi en voikaan väittää, että kaikki työpaikat olisivat synkkiä ja täynnä vaiettuja salaisuuksia. Kiitos ihanille työkavereilleni siitä”.

 Kuunnelmassa vapun juhlinta menee pahasti pieleen. Mitä hyvät juhlat sitten pitävät sisällään?

- ”Se lienee kaikille henkilökohtainen juttu. Mutta ilman simaa, munkkeja, torihulinaa ja puistopiknikiä ei aurinkoisen päivän keväinen juhla ainakaan minulle tuntuisi oikealta”, Eeva-Maria hymyilee.

Kuunnelmat Iskelmä taajuudella vappuaattona klo 00.20. ja vappupäivänä 10-11 ja 18-19.

 

 

34-vuotias Oulusta lähtöisin oleva Eeva-Maria Lisko on kirjoittanut lyhytproosaa eri nimimerkkien takana jo yli viidentoista vuoden ajan, ja työstää parhaillaan ensimmäisen romaaninsa käsikirjoitusta. Viime syksynä Eeva-Marian radioon kirjoittamia kuunnelmia päästiin seuraamaan Iskelmä- ja The Voice -kanavilla.

 

 

Kilpailut

Uusimmat