Pitkä ura opetti Lauri Tähkälle: Yleisö kantaa vaikeillä hetkillä

13.07.2015 08:35 - Anna Hopi

Lauri Tähkän mielestä artistin tärkeimpiä ominaisuuksia on kyky kunnioittaa faneja.

- Jos kunnioitat yleisöä lavalla, lavan ulkopuolella, huoltamoilla, missä kuljet, niin kyllä se kantaa sinua vaikeina hetkinä. Huomaan monesti, että kun olen tuolta maaseudulta kotoisin. Olen perusjätkä, se on hyvä asia, kertoi Lauri Tähkä.

- Olen oppinut urallani myös tietynlaisen yksityisyyden kunnioittamisen. Lisäksi uralla on tärkeää pitää yllä herkkyys ja intuitio. Täytyy pitää oma päänsä, mennä vaikka metsään kelaamaan ja miettiä se loppuun asti, että tämä juttu on nyt se, mitä kannattaa lähteä seuraamaan.

Ura tuo mukanaan huippuhetkiä, mutta myös notkahduksia.

- Menestymisen huuma tulee kelle tahansa artistille. On kuitenkin tärkeää yrittää olla onnellinen siitä samassa hetkessä, eikä viiden tai kymmenen vuoden päästä. On tärkeää, ettei artisti ala näyttelemään itseään. Taiteessa ja tekemisessä usein unohtuu se, että herkkyys on voimavara.

- Monesti koulussakin ne herkät pojat joutuivat kiusaamisen kohteeksi. Itselleni ei käynyt niin, koska olen samalla herkkä ja kova. En ole onneksi kadottanut sitä matkan varrella. Olen tosi herkkä, ja vanhemmiten sitä vaan herkistyy lisää.

Kilpailut

Uusimmat