Risteyksessä-ohjelma tuo tähtien käännekohdat ruutuun

12.03.2015 11:00 - Anna Hopi

Nelosella alkaa 13. huhtikuuta Risteyksessä-sarja, jossa kerrotaan julkisuudesta tuttujen ihmisten, kuten Jonne Aaronin ja Antti Tuiskun, elämän käännekohtia.

Risteyksessä perustuu uuteen kotimaiseen formaattiin, kertoo Nelonen kotisivuillaan. Ohjelmassa tositapahtumin perustuvan tarinan saavat näytellä amatöörinäyttelijät. Jaksossa nähdään myös tarinan takana ovat julkisuuden henkilö, joka avaa lisää elämänsä käännekohtaa katsojalle.

Sarjasta odotetaan huikeaa matkaa, sillä mukana ovat myös Arman Alizadin, Jannika B:n, Jutta Gustafsbergin, Anssi Kelan, Sanna Kiiskin, Kaisa Liskin, Toni Niemisen, Seela Sellan ja Antti Tuiskun koskettavat tarinat.

Nelosen mukaan "Risteyksessä-sarja kertoo merkittävistä käännekohdista, jotka ovat käynnistäneet näiden ihmisten elämässä suuria muutoksia ja muovanneet heitä ihmisinä. Tarinat päättyvät onnellisesti: vaikka tapahtumat ovat dramaattisia ja surullisiakin, jatkaa päähenkilö aina lopuksi elämäänsä entistä parempaan suuntaan."

Kyseessä on Moskito Televisionin uusi suomalainen formaatti. Jaksot ovat tunnin mittaisia, ja kussakin jaksossa kerrotaan yhden ihmisen tarina. Avausjaksossa nähdään tähtenä Jonne Aaron, joka vietti osan lapsuudestaan perhetukikeskuksessa. Musiikki pelasti epämääräisiin puuhiin ajautuneen nuoren miehen.

Pääset katsomaan Risteyksessä-ohjelmaa Nelosella 13.huhtikuuta alkaen klo 20.

Lähde:Nelonen.

 

Kilpailut

Uusimmat