Robin työstää uutta levyä: "Täytyy uudistua koko ajan"

16.07.2015 11:52 - Emma Ylistalo

Robinilta ilmestyy lokakuussa duettoalbumi. Artistilta on ilmestynyt levyjä tiheään tahtiin, joten nyt on aika johonkin uuteen.

- Ajateltiin, että ei voida pistää viidettä levyä neljään vuoteen. Sitten tulisi omalla tavallan yliannostus. Mutta sitten mietittiin, että keksitään joku vähän erilainen kulma, millä lähdetään tekemään tota koko hommaa, Robin pohti.

Musiikkia kulutetaan nykyään todella paljon, joten uudistuminen on artistin mielestä erittäin tärkeää. Tulevalla albumilla se näkyy niin, että mukana on lukuisia Robinin ihailemia artisteja. Melkein kaikki vierailevat tähdet on Robinin mukaan sovittu.

- Nyt ollaan pikkuhiljaa vakiintuneita noiden biisien suhteen, että nyt ne alkavat olla valittu. Ja suurinpiirtein kaikki vierailijat on jo päätetty loppuun asti ja kysytty heiltä, että heille sopii. Muutamia ollaan jo äänitettykin itse asiassa.

Levyllä esiinyviä artisteja ei paljasteta vielä, mutta kyse on kuulemma Suomen kärkinimistä. Kappaleet on tehty yhdessä duetoivien artistien kanssa. Toisten artistien kanssa työskentely on näyttänyt Robinille erilaisia tapoja tehdä musiikkia. Varsinkin yhteiset biisienkirjoitustapaamiset ovat olleet antoisia.

- Erinäköisiä tekniikoita on huomannut ihmisillä todella paljon. Jotkut kirjoittaa tosi paljon, jotkut miettivät päässänsä jo ihan loppuun ja sitten kirjoittavat sen. Se on ollut hauska nähdä se, miten erilaisia tyylejä ihmisillä on tehdä musiikkia.

 

Kilpailut

Uusimmat