Tuottaja laittoi Olli Lindholmin koville – säkeistöä toistettiin jopa 30 kertaa

19.04.2016 15:37 -

Olli Lindholm kertoo, että häntä ei ole koskaan aiemmin laitettu laulullisesti yhtä tiukille kuin tulevan albumin nauhoituksissa.

Yön solisti Olli Lindholm sanoo, että Jimmy Westerlundin astuminen tuottajan saappaisiin tiesi laulajalle kovia aikoja. Yhtä säkeistöä piti toistaa parhaimmillaan jopa kymmeniä kertoja. Laulajan mukaan kova vaatimustaso tuli ensin shokkina, koska käskyjä ei ollut sadellut ennen keneltäkään.

– Olin kyllä sellaisessa prässissä sen päivän. Kun lauloin samaa säkeistöä kolmattakymmenettä kertaa mietin, että voisin tehdä UFC-giljotiinin tuolle kikkarapäälle, Lindholm kuvailee tunnelmia viime kesältä Minne tuulet vie -kappaleen nauhoituksissa.

Tiukka prässi on kuitenkin tuottanut tulosta, sillä toukokuussa julkaistava 35-vuotisjuhlalevy pitää sisällään sellaisia kappaleita, jotka ovat hurmanneet laulajansakin täysin.

– Siellä on viisi sellaista kappaletta, joita kuuntelen itsekin kotona sen takia, kun ne ovat niin hienoja biisejä ja niin hienosti laulettu. Saakeli, 51-vuotiaana vielä nöyrryin ja ymmärsin, ettei pelkkä ok suoritus riitä, Lindholm kehuu ylpeänä tulevaa albumia.

Hän myöntää, ettei ole tekniikkansa puolesta huippulaulaja, vaan laulaa kappaleet pikemminkin tunteen kuin taidon kautta. Astma on tuonut laulamiseen myös omat haasteensa.

– Silloin tällöin tulee sellaisia knöölejä, että laulettu rivi on saman tien pilalla. Jimmy on valanut minuun uskoa, että rivi lauletaan niin monta kertaa uudestaan kuin on tarvis, laulaja pui nauhoituksissa ilmenneitä haasteita.

 

Mitkä Yön kappaleet ovat eniten kuuntelijoiden mieleen? Yön top 35 äänestyksen tuloksiin pääset tästä.

Kilpailut

Uusimmat