Tutkimus: Aurinko koukuttaa yhtä vahvasti kuin heroiini

21.06.2014 14:00 - Eeva Rajala

Uuden tutkimuksen valossa on helppo ymmärtää, miksi ihminen palvoo aurinkoa, vaikka olisikin tietoinen UV-säteilyn riskeistä.

Auringonotto vapauttaa kehossa endorfiineja niin paljon, että ihminen voi olla siihen koukussa kuin huumeeseen. Auringonotto näyttää siis addiktoivan ihmistä ja vaikuttavan aivoihin samoin kuin heroiini. Harvardin yliopiston tutkijat väittävät, että auringolle altistuminen kehottaa kehoa tuottamaan endorfiineja, jotka auttavat kipuun ja saavat ihmiset tuntemaan olonsa hyväksi.

Eläinkokeissa todettiin, että kun hiiret otettiin pois auringosta, heille muodostui vieroitusoireita. Addiktio on selitys sille, etteivät monet varo auringon UV-säteilyä, vaikka ihmiset olisivat kuinka perillä auringon vaaroista.

Ihosyöpien määrä on kasvussa. Tutkijoiden mukaan onkin outoa, että ihminen on geneettisesti ohjelmoitu kehittämään addiktio niinkin vaaralliseen asiaan kuin UV-säteilyyn. Tosin brittiasiantuntijat ovat jo kyseenalaistaneet tutkimustuloksen. Kysymys kuuluu, voiko hiirikoetta verrata suoraan ihmisiin.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat