Vakava sairaus pakotti Johanna Hytin arvioimaan elämäänsä: ”Löysin oman voimani”

28.01.2016 09:38 - Anna Hopi

Kuunkuiskaajat-yhtyeen uusin Revitty rakkaus -levy on voimalevy. Laulaja Johanna Hytti joutui kokoamaan oman voimansa yllättävän sairautensa aikana.  

Iloisen ja pirteän kuuloinen ääni vastaa puhelimessa, kun Johanna Hytti kertoo kuulumisiaan Madeiran lomaltaan. Kuunkuiskaajien uusin single Unelmaa on nähnyt vastikään päivänvalon ja tunnelma on odottava. Bändin toinen albumi Revitty rakkaus ilmestyy huhtikuussa.

Hytille uusi albumi on lohtua tuova voimalevy, jossa viipyillään henkilökohtaisissa teemoissa. Albumi on syntynyt viidessä vuodessa bänditoveri Susan Ahon kanssa, ja se on aiempaa popahtavampi kokonaisuus.

- Pophenkisyys ei kuitenkaan ole mietittyä. Kun tehdään biisejä, ne lähtevät suoraan sydämestä ja sieluntasolta. Laulujen työstäminen yhdessä on ollut ihanaa ja tehnyt niistä Kuunkuiskaajien musiikkia. Kappaleet ovat meille todella henkilökohtaisia ja sen voi kuulla lauluissa, summaa Hytti.

Ensimmäinen Unelmaa-single on Susanin henkilökohtaisin teksti albumilta. Se kuvaa hyvin tätä aikaa ja sitä kuinka ihmiset määrittelevät työn ja menestyksen kautta omaa arvokkuuttaan.

Omia unelmia tavoitellessa ajaudutaan helposti suorituskeskeiseen pusertamiseen. Unohdetaan ehkä se olennaisin, läsnäolo, hetkessä eläminen ja itsensä kuunteleminen. Onnellisuus syntyy kuitenkin yksinkertaisista asioista, kuten laulun lopussa lauletaan.

"Robin-ilmiö tuli levynteon väliin"

Kuunkuiskaajat edusti Suomea euroviisuissa vuonna 2010 kappaleella Työlki ellää. Vuosi viisuhuuman jälkeen naiset alkoivat pohtia, josko olisi uuden levyn aika.

- Emme olleet sopineet keskenämme mitään, että aletaan tekemään levylle kappaleita.  Susan oli mökillä viikon, ja kertoi takaisin tullessaan, että nyt on lähtenyt jotain syntymään. Minulla oli sama juttu. Olimme toisistamme tietämättä lähteneet tekemään kappaleita samaan aikaan, muistelee Johanna.

- Se, minkä takia tämä on kestänyt - paljon meillä on aikaa? Nauraa nainen kysymyksen kuultuaan ja jatkaa hyväntuulisena.

- Sormusen Hannu oli tuottamassa meille levyä alkuun, mutta silloin tuli tällainen ihana pieni Robin-ilmiö ja meidän oli pakko päästää Hannu vapaaksi. Törmäsimme haasteisiin, kun kävimme eri levy-yhtiöitä läpi. Monet miettivät, mitä on Kuunkuiskaajat. Alkuun se tuntui raskaalta, vaikka kokonaisuudessaan prosessi on ollut meille hyvä. Olemme joutuneet miettimään, mitä Kuunkuiskaajat on ja mitä haluamme olla.

Uuden levyn kanssa käyty matka on ollut naisille opettavainen kokemys.

- Usko on ollut koetuksella, mutta silti meillä on koko ajan ollut fokus ja intuitiivinen tunne, että tästä tulee hemmetin hyvä levy. Olemme käyneet läpi identiteettikriisiä bändinä. Levy-yhtiöt halusivat viedä meitä rokimpaan suuntaan. Olemme miettineet visuaalistakin puolta viimeisen kolmen vuoden aikana. Nyt albumi on meidän näköinen, koska tuotimme sen täysin oman Moon Production Oy -yrityksen kanssa.

- Ihmisten ensimmäinen mielikuva on Kuunkuiskaajista Euroviisu-bändinä. Eka levy oli etnoa, kansanmusiikkia ja iskelmää. Sielläkin oli popahtavaa tuntua, ja levy-yhtiöissä pohdittiin saisivatko biisimme radiosoittoa. Olemme sitä mieltä, ettei hittibiisiä pysty analysoimaan. Siinä vain kaikki palaset loksahtavat paikoilleen.

”Sairaus oli iso sukellus”

Matkalla oli toinenkin iso haaste. Johannan sairaus, joka havaittiin viime vuonna.

- Levy tuli painosta ja selvisi, että minulla onkin vakava sairaus. Kesä ja syksy on mennyt sen kanssa. Onneksi toivuin kuitenkin nopesti ja pääsimme jatkamaan loppuvuodesta Kuunkuiskaajien kanssa projektiamme, kertoo Hytti.

- . Olemme joutuneet miettimään paljon sitä, miten sairauden jälkeen elämästä saa jälleen otteen. Sehän on loppujen lopuksi omasta suhtautumisesta kiinni. Haluamme kääntää tämänkin asian voimavaraksi, joka toivottavasti kuuluu ja näkyy musiikillisessa tuotannossamme.

Syövän vuoksi moni asia Johannan arjessa muuttui. Hän joutui syväluotaamaan omaa elämäänsä ja elämäntapojaan. Hidastaminen pakotti muun muassa kohtaamaan omat pelot.

- Se on niin iso sukellus pimeään, mitä ihminen joutuu kriisissä tekemään. Käytännössä siinä mennään ihan arvojen ja identiteetin tasolle. Kuka olen ja kuka haluan olla? Siinä mennään täysin ytimeen. Ihminen on täysin paljas ja se on pelottavaa. Kaikkien pelkojen takana on kuolemanpelko ja kun sen uskaltaa kohdata, peloista on mahdollista päästää irti.Tämä kaikki voi kadota koska vain, silmänräpäyksessä. Se on ollut mielenkiintoinen matka, joka tulee jatkumaan loppuelämäni.

Tässä hetkessä Hytti on terve ja hyvinvoiva. Hän osaa nyt paremmin suoda huomiota itselleen ja pitää kehostakin huolta.

- Nyt on kaikki hyvin. Olen käynyt jo parissa kontrollissa ja voin ihme kyllä paremmin kuin koskaan. Sairaus pisti miettimään, miten voin vaikuttaa omaan terveyteeni. Se on juuri se liikunta, ravinto ja mielen hyvinvointi. Tasapaino ilman ryppyotsaisuutta. Hengitykseen keskittyminen on minulle nykyään iso juttu, jonka avulla pystyn rauhoittamaan itseni tähän hetkeen. En halua mennä samaan rumbaan kuin missä olin ennen sairastumista, kertoo nainen.

- Läheiset ovat olleet isona apuna. Täytyy kiittää omaa perhettä ja läheisiä. Vaikka paljon parjataan somea, sain aivan upeita kirjeitä ja tukea ihmisiltä. Se auttoi jaksamaan. Löysin oman voimani ja luottamuksen elämään sairauden aikana. Opin samalla elämään päivä kerrallaan. Sitä yritän muistutella itselleni edelleen jokoa päivä  - elä hetkessä. Meillä ei ole mitään muuta.

Kilpailut

Uusimmat