Yksinäisyys sai otteen suosikkilaulajasta: "Mietin, pitäisikö vetää viinaa"

18.04.2016 10:12 -

Vesterinen yhtyeineen julkaisee syksyllä viidennen studioalbuminsa Kirottu yksinäisyys. Bändin solisti Tero Vesterinen on myös itse kokenut yksinäisyyden tuskan.

Vesterinen yhtyeineen julkaisi tänään uutta musiikkia tulevana syksynä ilmestyvältä Kirottu yksinäisyys -albumilta. Nuoriherra-kappale kertoo tarinan peräkammarinpoika  Jaatisesta, joka on jäänyt yksin useista iskuyrityksistään huolimatta.

Bändin solisti Tero Vesterinen myötäelää nuoriherra Jaatisen ahdistusta, sillä myös hän on kokenut yksin jäämisen tuskan. Laulaja kertoo muutaman vuoden takaisesta tilanteesta, jossa työpäivät tuntuivat läpi kahlaamiselta ja vapaapäivät vietettiin mieluiten baarissa ryveten.

– Siinä tuntee itsensä aika yksinäiseksi, kun makaa lattialla, syö hapankorppua voilla ja miettii, että pitäisikö vetää viinaa, Vesterinen kertaa mietteitään.

Hänen kohdallaan tilanne ei päässyt riistäytymään käsistä, sillä Vesterinen päättikin tehdä ryhtiliikkeen elämässään.

– Tajusin, ettei tällainen meno käy päinsä, ja palasin yhteen sen aikaisen tyttöystäväni kanssa, laulaja muistelee.

Yksinäisyys on todellinen ongelma

Kirottu yksinäisyys -albumi sisältää Nuoriherran lisäksi myös muita yksinäisyyden tarinoita. Kappaleissa käsitellään niin koulukiusaamista kuin parisuhteessakin yksin jäämistä.

–  Sekin tuntuu nykyään melko yleiseltä, että ollaan parisuhteessa, mutta loppupeleissä parilla ei olekaan enää mitään yhteistä. Ollaan tavan vuoksi yhdessä, mutta ollaan silti yksin arjessa, Tero Vesterinen pohtii levyn yksinäisyysteemaa.

Vesterinen yhtyeineen kokee, että yksinäisyys on jo todellinen yhteiskunnallinen ongelma kotimaassamme.

– Minusta kaikenlainen yksinäisyys näkyy nykyajassa vain koko ajan enenevissä määrin. Vaikka ihminen on isossa joukossa ja ystävien ympäröimänä, voi silti jäädä yksin. Jengi täyttää yksinäisyyden tunnetta kuka milläkin – meuhoamisella, vetäytymällä syrjään tai käyttämällä liikaa viinaa, hän summaa ongelman, mutta painottaa, että levyllä yksinäisyyden tunteita käsitellään myös huumorin kautta.

 

Vesterinen yhtyeineen kertoo, millaisia tekoja tarvitaan yksinäisyyden selättämiseen. Lue juttu tästä.

Kilpailut

Uusimmat