Anna Eriksson: "Äitiys muutti kaiken"

27.11.2015 10:56 - Anna Hopi

Laulaja Anna Eriksson teki paluun taukonsa jälkeen uudella joululevyllään, johon hän on koonnut hartaita tunnelmia. Uutta elämänvaihetta elävä tähti on antanut kappaleiden kypsyä rauhassa.

Suomen suosituimpiin kuuluva naisartisti on ollut jo tovin pois julkisuudesta. Mitä taon aikana on tapahtunut hänen elämässään?

- Olenko tosiaan ollut niin pitkään tauolla? Tulihan se Mana-levy 2012, nauraa Anna Eriksson Iskelmän haastattelussa.

- Ajattele, ihmiset ovat nykyään niin paljon esillä somen kautta... Tulee helposti illuusio, että missä se on, jos ihminen ei ole vähään aikaan esillä. Minullahan on 2,5-vuotias poika. Hänen kanssaan aika kului nopeasti - ei paljon tarvinnut miettiä, mihin se aika tekee.

Erikssonille äitiys on ollut kokonaisvaltainen muutos.

- Se on tuonut elämääni niin paljon syvyyttä, että ei se voi olla tuomatta artistiuteenkin syvyyttä. Äitiys muuttaa kaiken, kertoi Anna Eriksson.

"Joululevylle omat lempikappaleet"

Laulaja halusi tuoda uusimmalle Gloria-levylleenkin syviä, hartaita tunnelmia.

- Sitä levyä ei olisi varmasti syntynyt, jos ei olisi ollut viime vuoden kirkkokonserttikiertuetta. Siinä tiimellyksessä tajusin, että aiheesta täytyy tehdä levy. Aloimme töihin studiossa tämän vuoden tammikuussa.

Laulujen valitseminen levylle oli tähdelle vaivaton projekti.

- Se oli helppoa, koska valitsin ne kappaleet, joista pidän itse eniten. Kirkossa ei paljon voi mitään pukkilauluja laulaakaan, joten teema on harras. Hyvä niin.

Onko Anna liikuttunut joulukappaleiden kohdalla kyyneliin esiintymistilanteessa?

- Esiintyjän tehtävä on tuottaa kyyneleitä katsojalle, ei itselleen. Esiintymistilanne on sellainen, että pitää pystyä olemaan itkemättä. Siitä ei tulisi ýhtään mitään.

 

 

Kilpailut

Uusimmat