Arttu Wiskari sovittaa aikataulunsa isyyteen: "Ei tarvitse stressailla!"

10.12.2014 11:15 - Anna Hopi

Laulaja Arttu Wiskarin arkeen on jo hieman yli vuoden ajan kuulunut suloinen esikoispoika. Miehen mukaan artistin ammatti sopii isyyteen ja lapsen hoitamiseen kuin nakutettu.

- Moni kauhisteli, että miten pystyt yhdistämään isyyden ja artistihomman ja keikkailun. Sanoin, etten tiedä. Kun pääsin käytännössä kokeilemaan, niin tää on aivan hemmetin jees. En tiedä parempaa ammattia, joka sopisi isyyshommaan. Ei tarvitse stressailla aikatauluista ollenkaan, kertoi Arttu Wiskari Iskelmälle.

Pienen lapsen kanssa ongelmia tuottavat monelle yöunet, sillä yöllä heräilevän lapsosen kanssa kun ei saa liikaa unta ensimmäisen vuoden aikana. Joko Wiskari on palannut pitkiin, nautinnollisiin yöuniin?

- En ole. Eilenkin herättiin yhden aikaan ja valvottiin. Mulla ei ole ollut sen kanssa ongelmaa. Kuppaan itsekin aina yöllä. Olen monta vuotta mennyt unirytmeillä, että viikonloput mennään keikoilla ja nukkumaan pääsee neljän aikaan yöllä. Unta saa ehkä neljä tuntia yössä. Ei ole ollut probleemaa, jos herää yöllä tai tarvitsee valvoa yöllä. Itsellä on sellainen työ, ettei onneksi tarvitse olla tuolla rivissä.

Arttu Wiskari kertoi äskettäin Rumba-lehdelle, ettei pystyisi koskaan mukautumaan vaikkapa hipsterin elämään. Miksi? Lue siitä täältä lisää.

 

 

Kilpailut

Uusimmat