Jannika B tekee levyä täysillä - haluaa keskittyä syksyllä äitiyteen

17.03.2015 18:00 - Anna Hopi

Laulajatar Jannika B ilmoitti jo viime talvena jäävänsä kevään tullen keikkatauolle määräämättömäksi ajaksi.

Siihen löytyi pian syy onnellisesta vauvauutisesta. Tauko ei tule olemaan energiselle tähdelle pelkkää lomaa, vaan uutta levyä aletaan tehdä täysin palkein.

Jannika B kiteytti ajatuksiaan alkaneesta keikkatauosta.

- Täytyy sanoa, että oli todella haikea tunnelma, kun vedettiin viimeinen keikka Äkäslompolossa. Kuitenkin todella lämmin ja sydämellinen tunnelma. Hyvin mielin lähden taukoilemaan ja tekemään uutta musaa. Tässä olen istunut koko aamupäivän ja mikrofonit ja muut edessä. On ollut kiva keskittyä yhteen asiaan. On motivaatiota tehdä uutta, koska sen kanssa pääsee takaisin keikkalavoille, kertoi Jannika B Iskelmälle.

- Monesti ihmiset eivät näe sitä hirveää duunimäärää, jota teet, kun et ole keikoilla. Mulle on toivoteltu hyvää lomaa ja nauti lomasta ynnä muuta. Se tuntuu hassulta, sillä levyä tehdessä töitä tekee melkein enemmän. Se on fyysisesti ja psyykkisesti rankempaa. Keikoille lähtiessäni totean, että menen töihin lomalle, koska siellä on niin kivaa bändin kanssa.

Levynteko ei ole kokonaisuudessaan pelkkää euforiaa.

- Tämä luomisen tuska on oikeasti kamalaa! Luovan työn kanssa on sellaista, että se voi saada ihmisen tuntemaan itsensä todella huonoksi. Mutta välillä sitten taas todella hyväksi. Tää on tällaista tunteiden vuoristorataa. Se on hienoa musiikissa. Tietää ainakin olevansa elossa!

Äitiysloma häämöttää edessä, mutta vielä tähden ajan täyttävät uudet kappaleet ja niiden luominen.

- Siis todellakin, en ole vielä mammalomalle jäämässä, toistaiseksi porskutan tässä levyä koko ajan niin kauan kuin jaksan. Ehkä siinä vaiheessa, kun on pakko lähteä synnärille, on laitettava mikrofoni hiljaiseksi. Se voi olla, että siinä mennään sen hetken lumoissa. On se ajatus, että haluan tehdä niin paljon levyä kuin mahdollista, että pystyisi syksyllä keskittymään äitiyteen - siihen tyyppiin, joka sieltä saapuu maailmaan.

 

Jannika B kommentoi sitä, että tieto raskaudesta vuoti lehtiin ennen kuin pari ehti kertoa kaikille läheisilleen asiasta. Lue täältä lisää.

Kilpailut

Uusimmat