Lapset kasvavat isoiksi: 19 asiaa, joita et jää kaipaamaan

22.10.2014 11:57 - Anna Hopi

Moni vanhempi nauttii siitä ajasta, kun lapsi on pieni. Piltin kasvamisella voi olla kuitenkin myös odottamattomia etuja.

Vanhemmuus on ehkäpä yksi parhaista asioista, joita maailmassa on. Siihenkin kuitenkin liittyy paljon sellaisia asioita, joita ei välttämättä jää kaipaamaan lasten kasvaessa.

1. Matkustaminen pienten lasten kanssa ja jatkuvat kyselyt siitä, ollaanko jo perillä.

2. Kyselyikä.

3. Toisten vanhempien antama kritiikki.

4. Oudot lastenlaulut.

5. Potalle opetteleminen.

6. Perhekokoiset laskut kaupassa ja lomamatkoille.

7. Legoihin astuminen.

8. Raivokohtaukset.

9. Miksi, miksi, miksi -kysymykset.

10. Lasten köyttämistä turvaistuimiin ja niistä pois ottaminen.

11. Sängystä nouseminen superaikaisin myös lomalla.

12. Lasten hoitaminen myös silloin, kun itse on kipeä.

13. Jatkuva siivoaminen ja tavoille opettaminen.

14. Kaikki se pyykki.

15. Tarvikelaukun raahaaminen joka paikkaan.

16. Seksistä puhuminen.

17. Kotiläksyissä auttaminen.

18. Kaikki rikkoutuneet tavarat.

19. Huonot lapsenvahdit.

Lähde: Buzzfeed



Lapset antoivat äskettäin parisuhdeneuvoja aikuisille. Heidän neuvojaan noudattamalla asiat voisi ratkaista luovalla tavalla. Lue lisää täältä.

Kilpailut

Uusimmat