Maailman nuorin maailmanmatkaaja palasi kotiin - ikää 1,5 vuotta!

10.02.2016 09:53 - Pauliina Jokinen

Pikkulapsen kanssa matkailu onnistuu hyvin - se on asenteesta kiinni.

Irlantilainen sairaanhoitaja Karen ja hänen miehensä Shaun saivat esikoisensa vuonna 2014. Aiemmin runsaasti reppureissuilla käynyt pariskunta ei antanut perheenlisäyksen hidastaa matkustamista, vaan perhe lähti maailmanympärysmatkalle pienen Esmén ollessa vasta kymmenviikkoinen.

- Kun perheemme kuuli suunnitelmastamme, he pitivät meitä hulluina, Karen kertoi Daily Mail -lehdelle.

Epäilyistä huolimatta perhe pakkasi laukkunsa ja suuntasi reissuun. Karenin äitiysloma mahdollisti perheelle pidemmän reissun maailmalla ja he myivät autonsa ja laittoivat Lontoossa sijaitsevan asuntonsa vuokralle. Pian he lensivät Aasiaan, Australiaan ja Uuteen Seelantiin.

Kaiken kaikkiaan matka kesti kymmenen kuukautta. Matkan aikana pienestä Esmé-vauvasta tuli taapero, joka oppi kävelemään ja seuraamaan matkantekoa.

- Hän käyttäytyi todella hyvin ja hän oli niin pieni, että hänet oli helppo pakata mukaan, Karen kertoi matkan päätyttyä.

- Emme kadu mitään. Esmé sai uusia kokemuksia, hajuja, makuja ja hän näki erilaisia paikkoja.

Perhe jakoi kuvia matkastaan Instagram-tilillä. Matka meni niin hyvin, että reissun loppupuolella Karen ja Shaun kihlautuivat.

 

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat