Maija Vilkkumaalta tuore albumi - juhlistaa poikkeuksellisella keikalla

27.08.2015 08:18 - Anna Hopi

Laulaja Maija Vilkkumaan Aja!-albumi julkaistaan 18. syyskuuta, ja samana päivänä juhlitaan vielä nimeämättömällä keikkapaikalla.

Yli 300 000 albumia uransa aikana myynyt Maija Vilkkumaa julkaisee viiden vuoden tauon jälkeen uuden albumin.  Perjantaina 18. syyskuuta julkaistavasta Aja!-albumista saatiin esimakua keväällä  Lissu ja mä –singlen myötä ja perjantaina 11. syyskuuta julkaistaan uusi Kissavideoita-single.

Maija on säveltänyt ja sanoittanut levyn kappaleet itse ja albumin mielenkiintoisesta ja tuoreesta tuotannosta vastaa Hank Solo (SANNI, Kasmir).  

Maija Vilkkumaa juhlistaa levyn julkaisua ainutlaatuisella keikalla 18. syyskuuta. Poikkeuksellisesti keikkapaikka on salainen ja se selviää lipun ostaneille vasta samana päivänä klo 19.30 Vallillan ammattikoululla. Tapahtuma on lähes loppuunmyyty ja lisää infoa keikasta löytyy osoitteesta: http://bit.ly/1EVPDPZ

- Aloin suunnitella Aja!-esitystä jo keväällä 2014, kun uusia biisejä oli syntynyt vasta muutama. Halusin tehdä konsertin, joka venyttää konsertin rajoja, käyttää musiikin lisäksi visuaalisia ja teatterin keinoja. Emme kerro yleisölle etukäteen, missä konsertti pidetään, he saavat tietoonsa vain paikan, josta heidät haetaan. Mieltälaajentava rock'n'roll-karnevaali, siihen tähdätään, kertoo Maija Vilkkumaa.

Kuuntele täältä Lissu ja mä -single.

Maija Vilkkumaa on mukana Vain elämää –ohjelmassa, joka alkaa Nelosella perjantaina 18. syyskuuta.

Kilpailut

Uusimmat