Marco Bjurström Akseli Herlevistä: "En paiskaisi kättä, jos tulisi vastaan kadulla"

12.09.2014 15:17 - Anna Hopi

JIM-kanavan uusi kokkiohjelma Haasta Hans on ehtinyt herättää närää kilpailijoissa, kun Marco Bjurström ystävineen hämmästyi tuomaristossa olleen Akseli Herlevin epäkunnioittavaa käytöstä.

Iskelmä otti yhteyttä Facebook-sivuillaan asiasta kirjoittaneeseen Marcoon, joka ei edelleenkään aio paiskata kättä Akseli Herlevin kanssa, mikäli kokki tulee häntä vastaan kadulla. Täysin negatiiviset muistot hänelle ei kuitenkaan Haasta Hans -ohjelmasta jäänyt.

- Ruoan tekeminen oli hauskaa, ja meillä oli Hansin ja joukkueen kanssa hyvä meininki. Oli kivaa päästä tekemään jotain uudenlaista. Ilo loppui lyhyeen, kun meidät tietyllä tavalla häivytettiin ohjelmasta. Emme päässeet keskustelemaan tuomareiden kanssa, kertoi Marco Bjurström.

- Lopputulos on ymmärrettävä. Tottakai ammattilainen tekee hyviä ruokia ja amatöörit sitten sitä, mitä osaavat. Kilpailu oli ohjelmassa sivuseikka. Tuntui todella töykeältä, miten tuomaristo käsitteli meidän ja ennen kaikkea kavereideni ruokia. Ei jäänyt kyllä hyvä maku suuhun. Tuntuu sivistymättömältä käytökseltä, kun kyse on iloisella ja uudella tavalla tehdystä viihdeohjelmasta.

- Luulisi, että lähtökohdat olisivat kuten Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa tai muissa uusissa formaateissa, joissa kaikki tehdään positiivisen kautta. Tässä tapauksessa kilpailijat eivät ole ammattilaisia, eivätkä edes halua ammattilaisiksi. Emme ole hakemassa työpaikkaa ruoka-alalta, vaan lähdemme rohkeina ja tumpeloina mukaan kisaan.

Hän kutsuu Herlevin tyyliä ruokaohjelmassa alatyyliseksi. Bjurström kritisoi myös tuotantoyhtiön ratkaisuja ja pitää niitä erikoisina.

- Ohjaajalla ja leikkaajallakin on oma osansa siinä, mitä televisioruuduissa nähdään. Siihen vaikuttaa se, mitä kommentteja ohjelmaan jätetään ja mitä leikataan pois. Ihmettelen vaan, että tätäkö te halusitte?

Herlevin käytöksen suhteen Marcolla on selvät sävelet.

- Elämä jatkuu eteenpäin, mutta ei tässä sen ihmeempää ole. Ei ole tarpeen olla häneen yhteydessä. Ja jos hänellä on joku ravintola, en taatusti mene sinne syömään.

 

Lue tästä lisää siitä, mistä Haasta Hans -ohjelmassa ja sitä koskevassa kohussa on kyse.

Kilpailut

Uusimmat