Mitä amerikkalaiset tietävät Suomesta? Paula Vesala paljastaa kokemuksensa

15.04.2016 09:39 - Senni Loikala

Yhdysvalloissa ei tunneta meitä suomalaisia kovin hyvin.    

PMMP-yhtyeen toisena laulajana julkisuuteen noussut, nykyisin soolouralla oleva Paula Vesala, 34, asuu aviomiehensä, The Rasmuksen nokkamiehen Lauri Ylösen ja parin Julius-pojan kanssa Los Angelesissa.

Yhdysvalloissa opiskeleva Vesala kertoo, mitä amerikkalaiset tietävät Suomesta hänen kokemustensa perusteella. 

- Rehellisesti sanottuna ei lähes yhtään mitään. Kerran oli olympiatason juoksija taksikuskina ja hän kertoi olleensa Lahdessa kisoissa, toisen kerran hotellin respa sekosi, koska hän oli niin niin kova Michael Monroe -fani, Vesala kertoo.

- Professorini on Hugo Simberg -fanaatikko, sekä kapellimestari Esa-Pekka Salonen tiedetään. Pankkivirkailija tiesi formulatähdet. Muut kohtaamani ihmiset eivät osaa sanoa mitään Suomesta mieleen tulevaa, muusikko jatkaa.

"Kiitollisuus ei ole teennäistä"

Vesala vastaa myös kysymykseen siitä, mitä asioita hänellä ei ole Suomesta ikävä ja mitä ominaisuuksia suomalaisten kannattaisi ottaa jenkeistä opikseen.

- Pimeyttä ei ole ikävä, ja huonoja ilmoja, eikä rumia rakennuksia ja ankeaa maisemaa. Ei ihme, että porukka masentuu jossain harmaassa taajamassa. Ympäristöllä on valtava vaikutus mieleen, hän sanoo.

- Toivoisin sellaista, että on lupa olla kiitollinen, että siitäkin ei ajateltaisi kummallisesti, että onpas teennäistä. Suomessa on monta asiaa, joista voi olla kiitollinen.

Kilpailut

Uusimmat