Olli Lindholm haluaa Jussi Hakulisen mukaan tuleville 35-vuotisjuhlakeikoille

30.06.2015 10:45 - Anna Hopi

Yö-solistin mukaan Hakuliselta on tulossa mahdollisesti myös kappale tulevalle levylle.

- Me ollaan tehty nyt yksi laulu valmiiksi Hakulisen Jussin kappale. Tehtiin siitä Yö-versio. Tehdään vielä toinen Jimmy Westerlundin ja Mikko Karjalaisen biisi tämän kesän aikana. Jommastakummasta tulee syksyn single, kertoi Olli Lindholm.

- Tehtiin kesäkuussa myös yksi joululaulu. Perushyvä poppibiisi, joka on Latomaan Jarin tekemä. Mirjam Paaso on tehnyt siihen tekstin. Se tulee ulos marraskuussa. Jossain vaiheessa keväällä tulee toinen single ja levy tulee ulos 2016 toukokuussa kolmannella viikolla.

Yö pitää kevään esiintymistaukoa, jotta bändi ehtisi saamaan aikaiseksi todella hyvän levyn.

- Se pitää tehdä ajan kanssa. Sen pitää samanaikaisesti olla vanhaa Yötä ja silti päivitetty vuoteen 2016. Sen on oltava sitä parasta. Toivon, että Jussi olisi mukana. Olisihan se mulle iso asia nousta esimerkiksi Jussin kanssa lavalle 2016 syksyllä 35-vuotisjuhlakonsertteihin. Silloin vanha olisi unohdettu 30 vuoden ajalta - kymmenennen kerran, vitsaili mies.

- Kunnon ainoa oikea Yö olisi yhdessä...

Vierailija-laulajat riippuvat Ollin mukaan tulevalla levyllä paljolti biiseistä, ja mitä kappaleet kaipaavat.

- Meidän kevään keikat loppui tuonne Vantaan Tulisuudelmaan. Lauloin Amanda Kauppisen kanssa Juha Tapion Kaunis ihminen duettona. Hän oli mun tiimissä Voice of Finlandissa. Hän on aivan huikea laulaja. Tekninen osaaminen ei ole huippua, mutta se ääni... Carola-tyylinen...

Kilpailut

Uusimmat