Olli Lindholm turvautui liikutuksen hetkellä Suvi Teräsniskan mieheen: "Toi valtavan paperipakkauksen lavalle"

13.12.2014 18:51 - Anna Hopi

SuviYö-risteilyllä riitti herkkiä hetkiä, kun Olli Lindholm tajusi, ettei pääse vähään aikaan Suvi Teräsniskan kanssa yhdessä lavalle.

Yön solistilla riittää tällä hetkellä haipakkaa, sillä joulukuu on täynnä monenlaisia keikkoja. Miestä työllistävät muun muassa kirkkokonsertit, jotka kaikkien yllätykseksi jännittävät konkaritähteä.

- Luulin, ettei enää jännittäisi. Kirkko on kuitenkin erilainen paikka esiintyä. Ne on sellaisia haasteellisia hommia, rajojen rikkomista. Erilaisia tunnetasoja. Oli hölmöä, että kun nämä ekat kirkkokonsertit olivat 1. ja 2. päivä, niin perjantaina oli Porissa konsertti loppuunmyyty ja mentiin Tapiola-keskukseen. Homma perustuu lauantaina siihen, että lirkutellaan ja puhutaan hauskoja ja sitten maanantaina kirkkoon. Siinä mennään äärilaidasta toiseen, kommentoi Olli Lindholm.

- Ja siitä sitten laivalle - ensin illalla kädet pystyyn ja sitten seuraavana aamuna laulettiin Suvin kanssa maailman kauneimmasta ystävyydestä. On tässä menty laidasta laitaan. Ne on hienoja kokemuksia tällä iällä kokea - pitää pystyä pitämään fokus siinä asiassa.

Lavalla koettiin myös sentimentaalinen hetki, kun Lindholm tajusi tilanteen ainutkertaisuuden.

- Viimeisellä vedolla Suvin kanssa alkoi väsyttää ja liikuttaa. Mietin siinä, että tämä on nyt viimeisiä kertoja pariin vuoteen, kun Suvin kanssa vähään aikaan lavalla ollaan. Lavan reunassa oli Suvin mies Simo Aalto, jolle vinkkasin silmää. Se tajusi heti ja hän toi sellaisen valtavan pakkauksen paperia mulle. Sanoin, että toit sitten, jos alan enemmänkin itkemään niin hän vastasi, ettei ainakaan lopu heti kesken!

Kilpailut

Uusimmat