Paula Koivuniemellä takanaan liki 50 vuotta Tom Jones -fanitusta: "Groove vetosi minuun"

15.03.2015 08:43 - Anna Hopi

Sataman Yössä Jyväskylässä tullaan näkemään kaksi huikeaa artistia samalla lavalla 12. kesäkuuta. Show'n pitävät Paula Koivuniemi ja Tom Jones.

Keikka on itsessään huikea kokemus kokeneelle suomalaiselle lavatähdelle. Laitetaanpa mielikuvitus liitämään - voisiko Paula Koivuniemi kuvitella romanssia maailmantähden kanssa?

- Tässä menee kylmät väreet. Jos pääsisi johonkin biisiin, että hän tulisi laulamaan siihen englanniksi vetäisi puolet biisistä, niin olisihan se aika...Toivotaan tätä, että tällainen tapahtuu. Mutta jo se, että pääsee samalle keikalle, on iso juttu. Tom Jones, joka on makee jätkä. Kyllä nyt on hyvä fiilis, että tällainen tulee heti alkukesästä silloin 12. kesäkuuta, hehkutti Paula Koivuniemi Iskelmälle.

- Varmaan esiinnyn ennen häntä. Hän on illan päätähti, joten lämppään häntä. Samalla lavalla ollaan, mutta en tiedä, ollaanko yhtä aikaa. Toivon, että voitaisiin ottaa ainakin yhteiskuva.

Paula äityi myös muistelemaan faniutensa alkuaikoja. Hän on saanut ensitartunnan Tom Jonesin upeasta karismasta jo nuorena tyttönä.

- Sehän lähtee ihan nuoruudesta, vuodesta 67, jolloin olen ostanut ekan levyn. Mulla on kaikki hänen LP-levynsä. Tykkään hänen tavastaan esiintyä. Hän on maskuliininen ja hyvä laulaja. Komea tyyppi. Silloin oli muita tyyppejä, pehmeämpiä laulajia. Tompan groove vetosi minuun, siitä lähtien ostin kaikki levyt. Pääsin pidemmällekin, kun olen tavannut hänet pari kertaa.

Näkyykö fanitus Jyväskylässä kesän keikkapaikalla?

- Kyllä otan muutaman LP:n mukaan. Kun tapasin hänet Lontoossa, otin kolme-neljä älppäriä mukaan, niin nyt raahaan loputkin paikan päälle. Nimmarit haluan backstagella, jos ei muuta.

Katso täältä lisää tulevasta keikasta.

Kilpailut

Uusimmat