Popeda sai opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnon! "Tarttuvan äijärockin airut jo 40 vuotta"

04.12.2014 11:23 - Anna Hopi

Rockbändi Popeda on saanut huikean kunnianosoituksen opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Suomi-palkinto myönnettiin tunnustukseksi jo pian 40 vuoden mittavasta urasta.

Popeda on vastaanotti opetus- ja kulttuuriministeriön jakaman Suomi-palkinnon valtioneuvoston juhlahuoneistossa. Veikkausvoittovaroista maksettava palkinto oli tänä vuonna suuruudeltaan 22 000 euroa ja sen ojensi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen.

Palkintoperusteluissa yhtyettä kutsutaan ´manserockin' ikoniksi, joka on jyskyttänyt omaa tietään yksinkertaisen ja tarttuvan 'äijärokin' airuena pian jo 40 vuotta.

- Yhtyeen keulakuva Pate Mustajärvi on elävä legenda, joka viihtyy yhä sekä tanssilavoilla että konserttisaleissa niin soolona kuin bändinsä kanssa. Popeda hallitsee myös itseironian, ja sitä on kuunneltu jo pitkään leppoisana, mutta maskuliinisuutta tihkuvana hyvän tuulen ryhmänä. Popedaa kuuntelevat sekä nykynuoret että jo eläkeikää lähestyvä 70-luvun nuorisosukupolvi, kuuluvat perustelut.

Yhtye otti Suomi-palkinnon kiitollisena vastaan.

- Tämä palkinto tuli kylläkin ihan puskista. Mukava huomata, että puskistakin voi ilmestyä jotain positiivista. Olen otettu ja kiitän kunniasta”, kommentoi palkintoa bändin kapteeni Pate Mustajärvi.

- Välittämättä trendeistä olemme sinnikkäästi pitäneet oman päämme ja tehneet suomirokkia suomalaisille suurella sydämellä. Tämän palkinnon saajana voisivat yhtä hyvin olla kaikki Popeda-fanit kautta vuosikymmenten - koska vuosituhat on vaihtunut bändin uran aikana, voimme kai jo todeta ’kautta vuosituhansien’! Kertoi yhtyeen kitaristi Costello Hautamäki.

Muita palkittavia olivat laulaja Hilja Grönfors, taiteilijat Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger yhdessä, teatteriohjaaja Susanna Kuparinen, pianisti Jukka Nykänen, kirjailija Timo Parvela, sarjakuvataiteilija Ville Ranta, kuvaaja Timo Salminen sekä Taide- ja kulttuurikeskus Kaarisilta ry. Suomi-palkinnoista päättää kulttuuriministeri apunaan eri taiteenalojen edustajista koostuva raati.

Popedan kiertue jatkuu huomenna perjantaina 5. joulukuuta Kotkan Ruonalan halliin, lauantaina 6. joulukuuta Helsingin Tavastialle, perjantaina 12. joulukuuta Vantaan Tulisuudelmaan ja lauantaina 13. joulukuuta Jämsän Himokselle. Yhtyeen keikkavuosi huipentuu 19.-21. joulukuuta kahteen risteilykeikkaan M/S Baltic Princessillä Paula Koivuniemen kanssa. Lue Popedan ja Paulan keikoista lisää täältä.

 

Kilpailut

Uusimmat