Robin julkaisee uuden albumin lokakuussa - bongaa tähti kesäkeikoilta!

22.06.2015 09:19 - Anna Hopi

Teinitähti Robinin suosio on levinnyt nuoremmista katsojista yhä vanhempiin. Nuori artisti keikkailee kesällä muun muassa Kalajoella ja Tampereella.

Suomen suosituin poptähti Robin julkaisee 9. lokakuuta duettoalbumin. Robinin viidennellä albumilla on mukana lukuisia Robinin tuntemia ja ihailemia artisteja. Levyllä on uusia kappaleita, joita Robin on tehnyt yhdessä vierailevien artistien kanssa sekä Robinin valitsemia vanhoja suosikkeja täysin uudenlaisina, yllättävinä versioina.

- On ollut ihan mahtavaa ottaa haltuun uutta aluevaltausta tällä alalla. 16-albumin jälkeen oli aikomusta pitää levyjen osalta pientä taukoa. Biisien tekoa jatkettiin normaalisti ja sitten huomattiin, että onnistumisprosentti oli niin hyvä, että päätettiin koota hyvät biisit kasaan. Ajattelin kuitenkin, että jotain erilaista olisi kiva kehittää. Päätettiin, että tehdään levy, jossa kaikki on yhdessä ja duetoimassa hyvällä fiiliksellä. Levyllä mukana on Suomen kovimpia nimiä, artisteja ja erilaisia kokoonpanoja, Robin kertoo tulevasta albumista.

Robin tekee tänä kesänä uransa ensimmäisen kesäfestivaalikiertueen, joka on nimeltään 16 Summer Tour. Kattavan kiertueen myötä hän esiintyy ensimmäistä kertaa myös juhannusfestivaaleilla, Kalajoella (18.6.) ja Kauhavalla (19.6.).

- Kesän kiertue on ollut tähän mennessä ihan mahtava. Me ollaan yhdessä kehitelty kiertuetta varten uusi livesetti peräänkuuluttaen nimenomaan kesän yleistä positiivista meininkiä. Keikat on parasta tällä alalla ja keikoille lähden mieluummin kuin mihinkään muualle. Yleensä juhannuksena ollaan oltu perheen kanssa merellä, mutta tällä kertaa juhannus menee keikkaillessa, Robin jatkaa.

16 SUMMER TOUR -keikkojen päivämäärät ja paikat:

06.06.2015 Leppävaara, Espoo, Kivenlahti Rock 2015
06.06.2015 Helsinki, Olympiastadion, Live Aid Uusi Lastensairaala 2017
07.06.2015 Kurikka, Haku Päällä
12.06.2015 Helsinki, Helsinki-päivän konsertti
13.06.2015 Hamina, Haminan Yöt
18.06.2015 Kalajoki, Midsummer Sound 2015
19.06.2015 Kauhava, Lentäjien Juhannus
27.06.2015 Riihimäki, Riihimäki Rock
03.07.2015 Lahti, Summer Up
04.07.2015 Kajaani, Kainuun Musiikkijuhlat
10.07.2015 Nivala, Uikon taikaa
11.07.2015 Lahti, Lahden Yöt
12.07.2015 Lohja, Aurlahti
15.07.2015 Tampere, Tammerfest
16.07.2015 Lokalahti, Karjurock
18.07.2015 Joensuu, Ilosaarirock
19.07.2015 Saarijärvi, Kirmot-areena
02.08.2015 Pori, Porispere
06.08.2015 Kokkola, Kampushalli
07.08.2015 Rovaniemi, Simerock
08.08.2015 Turku, Aura Fest
15.08.2015 Runni, RunniRock
16.08.2015 Helsinki, Finland International Airshow 2015

Kilpailut

Uusimmat