Siltsu häikäisi stadionin - paljasti onnistuneen synttärikeikan salaisuuden!

18.08.2015 15:47 - Anna Hopi

Jari Sillanpää paljasti ennen show'ta, että pahimmat jännityspuuskat tulivat synttäriviikon alussa maanantaina, jolloin mies voi jopa hieman pahoin.

- Mietin, miten pystyisin ottamaan haltuun näin ison paikan. Sitten se meni ohi. Olen nukkunut koko viikon todella hyvin. Kai sitten yöllä ihminen tekee duunia alitajunnan kautta. Nyt ei jännitä, on rauhallinen ja levollinen olo, kertoi Jari Sillanpää hetkeä ennen stadionshow'n alkua.

Tähden mukaan riittävä uni on hänen mukaansa paras lääke onnistuneeseen konserttiin.

- Pyrin tänäänkin nukkumaan niin pitkään kuin mahdollista. Se on paras asia äänelle, mielelle ja kaikelle. En ole sen kummemmin valmistautunut. Katselen nyt biisijärjestystä, ja yritän saada sen päähän. Näen sen prompterista, mutta on hyvä olla mielikuva, mitä tulee tapahtumaan.

"Ikä on vain numero"

Tähden mukaan 50 vuotta täyttäminen ei tunnu hänessä oikein missään.

- Muistelin silloin parikymppisenä kun katsoin omia viisikymppisiä vanhempiani, että näin heidät jotenkin todella kypsinä ja varttuneina. Tänä päivänä tunnen itseni nuoremmaksi. En näe itseni sellaisena auktoriteettina kuin näin vanhempani silloin. Vaikka se on klisee, niin tuntuu siltä, että ikä on vain numero.

Sillanpään isä ja äiti eivät päässeet paikalle, mutta konsertissa olivat hänen Sari-siskonsa ja siskon lapset. Sisarukset saivat oman hetkensä myös esiintymislavalla.

- Yksi tulee olemaan huippuhetki, kun mun sisko tulee mun kanssa sinne lavalle, mies liikuttui.

Sillanpään show'ssa nähty lava oli suurin, joka on Suomeen rakennettu. Myöskin siis suurempi kuin Cheekillä, joka räjäytti stadionin musiikillaan vuotta aiemmin.

- Lava on yhtä leveä kuin olympiastadionin torni on korkea - 72 metriä. Muistan kun Marco Bjurström sanoi minulle pari päivää sitten, että muista sitten käyttää sitä lavaa. Mietin että aijaa, niin, tuonnekin voi mennä!

"Taloudellinen riski ei jännittänyt"

Konsertin järjestäminen oli iso riski taloudellisesti, mutta Sillanpää sanoi, ettei asia pohdituttanut häntä lainkaan.

- En siis miettinyt sitä yhtään. Muut hoitavat sen puolen - olen keskittynyt vain taiteelliseen puoleen tällä kertaa. Siksi halusin Bjurströmin Marcon mukaan, koska häneen voi aina luottaa. Hänellä on uskomaton dramaturginen näkemys. Olen aina käsikirjoittanut show'ni itse, halusin päästä nyt vähän helpommalla.

Kilpailut

Uusimmat