Väkivallankumous-tapahtuma kerää nuoret ja julkkikset pesismatsiin hyvällä asialla

24.10.2014 20:28 - Anna Hopi

Viihdyttävän joukkuepelin tunnelmissa herätellään ihmisiä väkivallattomuuteen. Sunnuntaina 26. lokakuuta Itä-Helsingissä Roihuvuoren kentällä pelataan pesistä hyvän asian puolesta.

Väkivallankumous sai alkunsa viattomiin nuoriin kohdistuneista väkivaltaisista teoista 2014. Liikkeen mukaan syntyi tarve tehdä jotain, mikä estäisi väkivallan syntymisen ja puhuisi empatian puolesta.

Väkivallankumous aloitetaan 26. lokakuuta lämpimässä ja rakkaudellisessa tunnelmassa pelattavassa pesäpalloturnauksessa. Paikkana on Itä-Helsinki ja Roihuvuoren kenttä. Tapahtuma alkaa klo 12 ja päättyy klo 18. Se on päihteetön ja sallittu kaikille.

Tapahtumaan ja pelaaviin joukkueisiin osallistuu nuorten lisäksi merkittäviä suomalaisia kulttuurivaikuttajia kuten Krista Kosonen, Joonas Saartamo, Riku Nieminen, Noah Kin, Hannu-Pekka Björkman, Elina Knihtilä, Antti Holma, Niina Koponen, Essi Hellen, Tidjan Ba, Janna Hurmerinta, Roope Salminen, Sanni, Maurizio Pratesi, Pihla Viitala ja Tuure Kilpeläinen. Tapahtuman tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen - väkivallan uhreiksi joutuneiden ja aiheuttajien jälkihoitoon Aseman lapset ry:n kautta.

Tapahtuman virallinen jatkoklubi on LeBonkissa klo 18.30-04, osoitteessa Yrjönkatu 24, Helsinki. Jatkojen ikäraja on 18 vuotta.

Mukana Väkivallankumouksen järjestämisessä ovat 200 muun vapaaehtoisen lisäksi näyttelijä Eppu Pastinen ja laulaja Elias Kaskinen.

- Nettisivu jää heti elämään ja sinne lisätään linkkejä. Varmasti nekin, jotka eivät ole vielä tapahtumasta kuulleet, tulevat mukaan. Kaikki, kenellä on jotain annettavaa nuorille, otetaan mukaan. Väkivallankumous voisi olla sellainen juttu, että vuosittain järjestettäisiin vastaava tapahtuma. Mulla on visio, että kolmen vuoden päästä ollaan olympiastadionilla, kertoi Eppu Pastinen.

- Se, että tämä homma on lähtenyt niin nopeasti kasvuun, lähti ainakin mun kohdalla siitä, että koen suurta surua ja turhautumista siitä, että mitä voin tehdä oman päivittäisen olemisen lisäksi. Tässä on tarjoutunut selkeä kanava vaikuttaa, kommentoi Elias Kaskinen tempausta Iskelmälle.

Väkivallankumous-liike kuvailee itseään Facebookissa:

“Me olemme liike, joka ei lyö, tyrmää tai satuta ketään. Ainoa, mitä vastaan hyökkäämme, on väkivalta. Väkivalta ei ole ratkaisu, vaan pahuuden kasvualusta. Me haluamme lyödä, tyrmätä ja satuttaa tuota väkivaltaa ja estää pahan leviämisen. /.../

Liity kanssamme yhteiseen rintamaan. Jo riittää syyttely, vihanpito ja väkivalta – on välittämisen, empatian ja silmien avautumisen aika!

Me kaikki yhdessä olemme Väkivallankumous.”

Lue lisää tapahtumasta täältä.

Kilpailut

Uusimmat