Vesterinen Yhtyeineen julkaisi uuden Nuoriherra-kappaleen - kertoo yksinäisyydestä

18.04.2016 08:15 - Anna Hopi

Uunituore Nuoriherra on loppuvuodesta ilmestyvän Kirottu yksinäisyys-albumin ensimmäinen single.

Entistäkin popimpaan suuntaan musiikillisesti liikkunut Vesterinen Yhtyeineen julkaisee lokakuun alussa viidennen albuminsa. Kirottu yksinäisyys –nimisen levyn kappaleet käsittelevät yksinäisyyttä eri kanteiltaan yrittäen samalla löytää ratkaisua tähän vaivaan.

- Yksinäisyys ja sen pelko vaivaa kaikkia ikäryhmiä vanhuksista lapsiin, eikä asuinpaikkakunnalla tai suvun tahi pankkitilin koolla tunnu olevan merkitystä. Olisi tärkeää, että jokaisella on joku, jota varten olla olemassa. Uskomme, että yksinäisyyttä voisi helpottaa pienillä asioilla; esimerkiksi toisten huomioimisella vaikkapa silmiin katsomalla ja yhdessä hauskaa pitämällä. Toivomme että levyn ja siihen liittyvien keikkojen avulla voimme osaltamme olla edistämässä yhteisöllisyyttä ja rentoa yhdessäoloa, kommentoi Vesterninen Yhtyeineen –bändin solisti Tero Vesterinen.

Maanantaina 18.4. julkaistava ensimmäinen single on nimeltään Nuoriherra.  Se käsittelee nuoren miehen haasteita löytää itselleen kumppania elämäänsä. Mustan huumorin värittämänä, kuinkas muutenkaan, kun Vesterinen Yhtyeineen on biisin takana.

Kuuntele kappale alta.

Kilpailut

Uusimmat